Osa 1 - Valmistautuminen Osa 2 - Kilpisjärvi-Paihkasjärvi Osa 3 - Paihkasjärvi-Siedjonjärvi Päivän reitti (myös kuvana jutun lopussa) Alkuperäinen reittisuunnitelma Lopullinen reitti
Kuvat voi klikata isommiksi.
Edellisenä iltana nukahdin jo ennen iltakymmentä. Uni loppuikin sitten aika lyhyeen ja aloin heräillä kuudesta eteenpäin. Sade ropisi telttaan ja makuupussissa oli vähän viileää, joten sain keräillä motivaatiota nousemiseen. Makoilin ja tunnustelin säätä. Lopulta ropina väheni sen verran, että nousin. Sää oli harmaa ja kaikkialla näkyi sadepilviä. Edellisen illan upea auringonpaiste ei jatkunut enää, mutta sumuinen ja sateinen tunturialuekin oli omalla tavallaan kaunis.
Tänään en kulkisi kovinkaan paljon olemassaolevia polkuja pitkin, koska ne melkolailla päättyvät Gohpevárrin rinteelle. Päivän alkuperäinen suunnitelma oli mennä Siedjonjärven pohjoispäähän ja jatkaa siitä ylängön läpi Kalottireitille, Meekonjärven tuvalle ja Reikämaahan yöksi eli yhteensä noin 16 km päivämatka - tai nyt jo pidempi, sillä en jatkanut edellisenä iltana niin pitkälle kuin oli tarkoitus. Mutta se onkin yksin reissaamisen hyvä puoli: ei tarvitse kalibroida omaa jaksamista muiden kulkijoiden mukaan.
Sateen uhatessa harkitsin helpompaa vaihtoehtoa, kuten lämmittelyä Kuonjarjoen tuvalla, jonne matkaa leiripaikaltani oli noin 6 kilometria. Sieltä voisin jatkaa Kalottireittiä Meekonjärvelle, jos puhtia riittää. Liikkeelle oli lähdettävä joka tapauksessa, koska en halunnut pysähtyä täällä ylimääräiseksi päiväksi, joten kasailin leirin.
Rinkan sadesuoja ei ollut tarpeeksi iso, kun pidin makuualustaa poikittain. Se piti siis laittaa pystyyn, jolloin se juuri ja juuri riitti. Tämä oli myös ensimmäinen vaellus, kun kaikenlaisia lisähihnoja tuli käytettyä tavaroiden ripusteluun.
Näkymä itään kohti Gahperusvarrin rinnettä, jonne leiriydyin edellisenä yönä. Saavuin etelästä eli "oikealta" rinnettä pitkin.
Kartan mukaan Siedjonjärven eteläpuolinen palsasuo oli "helppokulkuista" maastoa. Palsasuo (suo, jossa osa turpeesta on noussut routaytimisiksi kummuiksi eli "palsoiksi") kiinnosti, joten halusin ainakin kokeilla kulkea sitä pitkin ja nähdä palsakummut lähempää. Sitten jatkaisin Siedjonvaaran eteläpuolista satulaa länteen ja siitä pohjoiseen pitämään mahdollista sadetta Kuonjarjoen tuvalle. Lähdin siis kohti Siedjonjärven eteläpäätä ja palsasuota.
Aika pian Gohpevárrin rinteeltä alemmas laskeuduttuani totesin, ettei palsasuo todellakaan ollut helppo ylitettävä. Kauempaa katsottuna maasto näytti melko tasaiselta, mutta todellisuudessa kiinteitä, osin kivikkoisia maakumpuja ympäröivät erisyvyiset vesilompareet ja purot, ja lähes joka puolella kasvoi polvenkorkuista ja sitkeää pientä pajua. Käännyin siis takaisin ja kiersin palsasuon pienen, matalan järven eteläpuolelta (ks.
päivän reitti). Sielläkin sai hyppiä kiviä pitkin, mutta porojen polkuja seuraamalla sain ylitettyä kivikon aika sujuvasti. Kun olin vielä laskeutumassa rinnettä alas, näin pari vaeltajaa jossain täällä, mutta he katosivat näkyvistä. He olivat ainoat ihmiset, jotka näin tuona päivänä - ehkäpä he olivat edellisillan pariskunta, joka jäi yöpymään Kutturankurulle.
"Helppokulkuinen palsasuo", jonka ylitys tyssäsi. Oikealla kuvan ulkopuolella olisi ollut Siedjonjärvi, mutta aioin jatkaa suoraan kohti keskellä näkyvää lumirinteistä vaaraa.
Tätä ottaessa olin jo edellämainitun pienen järven toisella puolen. Pienet matalat purot halkoivat maisemaa. Kasvien värin perusteella voi osittain ennakoida kulkemisen vaikeutta: vaaleanvihreä/harmahtava kasvusto = odotettavissa pientä ja tiheää pajua, tummempi vihreä = sammalta ja varpuja.
Siinä kulkiessani aurinko alkoi paistaa ja pilvet katosivat. Pidin aamukahvitauon ison kiven päällä ja fiilistelin lämmennyttä ilmaa. Kiveltä eteenpäin kulku Jágon Ántte várrin reunaa oli aika helppoa ja Kuonjarjoelle vievä satula oli jo näköetäisyydellä. Kauempana näkyvien tunturien rinteillä näkyi vielä lunta. Näin paljon erikoisia, kulmikkaita suuria kivenlohkareita. Miksi ne ovat niin säännöllisen muotoisia?! Monissa kivissä näkyi myös ilmeisesti mannerjään kovertamia pieniä koloja, "minihiidenkirnuja". En epäilisi, jos joku sanoisi, että koloihin on joskus laitettu pieniä uhreja. Mutta mistäpä näistä tietää.
Isolla laakealla kivellä oli kuiva paikka kahvin keittelyyn.
Vaikken tällä kertaa kovin lähelle isoimpia palsakumpuja päässytkään, niin palsasuo oli hieno kauempaakin. Suon toisella puolella häämöttää Siedjonjärvi.
Kulkija.
Mäkäräisen toukkia sikiämässä tunturipurossa.
Kulmikkaiden kivien "luola".
Näitä oli sikin sokin, kuin Obelixin hiidenkivilouhoksessa.
"Minihiidenkirnu" maassa olleessa kivessä. Näitä näkyi siellä täällä.
Vaikka olin kulkemassa kohti Kuonjarjoen tupaa, niin skannailin jatkuvasti alapuolellani olevaa suoaluetta ja yritin arvioida, ylittäisinkö sen kuitenkin ja lähtisinkö suunnistamaan Siedjonjärven rannalle. Lopulta näin Siedjonvaaran puolella ison kiven, joka kävi maamerkistä. Päädyin hylkäämään Kuonjarjoen ja lähdin kohti Siedjon- ja lopulta Meekonjärveä. Olen hyvä muuttamaan mieltäni, mutta itseäni vartenhan tällä matkalla olinkin.
Ylitys meni ihan mukavasti ja takinkin riisuin jossain vaiheessa. Välillä tuuli laantui sen verran, että sääsket ja mäkärät löysivät iholle, mutta eivät häiritsevissä määrin. Olin käyttänyt sääskimyrkkyä tähän mennessä ehkä kerran. Ylitin kivikoita, jotka korkeamman veden aikana ovat puroja: kivet olivat asettuneet melko tasaisiksi astinkiviksi ja niiden alta kuului erikoisesti kaikuvaa veden solinaa. Kiviä ei selvästikään oltu häiritty, sillä suurtenkin kivien välillä oli virrannut niin paljon vettä, että ne olivat hioutuneet sopimaan toistensa koloihin ja kärkiin kuin löyhät palapelin palat.
Kaikkia ei ole luotu kulkemaan, mutta kyllä nämä vaivaiskoivutkin yrittävät, vaikka sitten ryömien.
Lopulta pääsin Siedjonvaaran puolelle ja nousin ylemmäs rinteeseen maamerkkikiveni luo. Kuljin poropolkuja pitkin vielä ylemmäs rinteeseen ja niitä seuraten lähdin kohti Siedjonjärveä. Kapustarinta vihelteli näköetäisyydellä ilmoittaen liikkeistäni (kun pysähdyin, vihellys oli matala ja kun lähdin taas liikkeelle, vihellys oli korkea). Laskeutuminen Siedjonvaaralta järven rantaan koostui luonnollisesti jälleen yhdestä suuresta kivikosta. Taas olin iloinen vaellussauvoistani.
Viimeinen osa laskeutumisesta Siedjonjärvelle. Kivetöntäkin kulkureittiä alkoi näkyä.
Pääsin rantaan, jossa oli helppo kulkea pehmeää sammalta ja varvikkoa pitkin. Satuin rannalla kohtaan, jossa järvessä oli hiekkapohja ja sopivan helppo laskeutuminen veteen: Aika peseytyä. Aivan parasta kyllä olla yksin tunturijärvellä auringonpaisteessa, peseytyä jääkylmässä vedessä ja istuskella kuivattelemassa. Heittämällä vaelluksen parhaita hetkiä, eikä ollut kiire mihinkään.
Pesupaikka.
Kuivatellessa.
Pyykkäilin siihen mennessä käytetyt vaatteet ja ripustin ne rinkan ulkopuolelle kuivumaan. Lopulta lähdin kävelemään rantaa pitkin kohti pohjoista. Laakealla niemellä pysähdyin kalastamaan Loimu-lippaa heitellen. Rannoilla näkyi pintovan pientä kalaa ja kauempana kävi silloin tällöin pinnassa isompiakin kaloja. Jonkin ajan päästä kokeilin ottaa itsestäni kuvan kalastamassa. Sattumalta juuri kuvan heitolla sain hyvän kokoisen harrin. Se hankasi siimaa ja itseään vedessä olleisiin kiviin, mutta onneksi uistin säilyi. Sain samoilta sijoilta vielä pari tärppiä - toinen kaloista innostui pomppimaan pinnan yläpuolella ja oli muutenkin sellainen energiapakkaus, että se saattoi olla taimen. Valitettavasti se irtosi ennen tunnistusta.
Heitto.
Eka harjus tälle reissulle.
Rannalla kasvaneet hillat olivat vielä raakoja. Maasto oli välillä kivikkoista, välillä soista. Kivikot alkoivat olla jo peruskauraa, joten tuota pikaa olin järven pohjoisrannalla. Siitä lähdin suunnistamaan suoraan pohjoiseen Kahperusjohkan varteen, jonne oli vajaa kilometri. Kohdassa, johon tulin, oli todella mukava parin kosken välinen virtaava niva, jossa kalastaa. Sain melko pian yhden "tikkuraudun", jonka vapautin koska leiriin oli vielä niin pitkästi matkaa. Muuta kalaa ei tullut vaikka pintakäyntejä olikin, joten kahlasin joen yli. Tässä oli jo sen verran leveyttä, että otin kengät pois ja laitoin kahluusandaalit jalkaan. Kengät roikkuivat kaulassa.
Kahperusjohkan kuohuja.
Kahperusjohkan nivaa.
Ensimmäinen rautu. Mielestäni vesiemme hienoin kala. Mustaan Senioriin nappasi, kunhan sain sen viritettyä uimaan niin, ettei se kellahtanut kyljelleen kovassa virrassa.
Kahperusjoen kahluupaikka. Aiemmat vaeltajat olivat jättäneet puusauvoja kahlaajien avuksi.
Jännää oli, mutta yli pääsin. Olin juuri kuivannut jalat ja laittanut kengät jalkaan, kun huomasin, että ***** teltta oli pudonnut kiinnityksestään. Paniikin poikasen kiristäessä mahaa tiirailin, näkyykö alavirrassa sinistä telttapakkausta posottamassa koskea alas. Ei näkynyt, joten ei auttanut muu kuin kahlata takaisin ja lähteä etsimään sitä, samalla kun kaikenlaisia skenaarioita pyöri päässä. Onneksi,
onneksi teltta löytyi paikasta, johon olin laskenut rinkan kalastellessa, eikä minun tarvinnut lähteä kävelemään takaisin Siedjonjärvelle. Siispä pääsin jälleen kahlaamaan joen yli, ja tällä kertaa kaikki varusteet olivat mukana. Kiristin teltaremmit tuosta lähtien erityisen huolellisesti.
Teltta löytyi ruohikosta, jonne olin rinkan laskenut aiemminkin...
Auringonvalo alkoi jo kellertää, mutta vielä oli heiteltävä uistinta toisellakin rannalla. Mustalla Seniorilla nousi toinenkin rautu. Hyvä päivä siis kalastuksellisesti. Näistä olisi voinut tehdä ns. tikkukaloja nuotiolla ja rannalla olikin vanha nuotiopaikka. Jatkoin matkaa kohti pohjoista ja Kalottireittiä. Katsoin vähän kompassista suuntaa ja päättelin, että horisontissa näkyvien lakien on oltava Kahperusvaarat, joiden edestä Kalottireitti kulkee, joten suuntasin niitä kohti.
Edelleen näköetäisyydellä edellisestä leiripaikasta. :) Melkoinen nousu Siedjonjärveltä jo tässä vaiheessa.
En tiedä mikä naksahti päässä, mutta ensimmäisten mäkien ja kivikoiden jälkeen alkoi ihan jumalaton flow. Kivikot loppuivat ja yhtäkkiä maisemat ilta-auringossa olivat sellaiset, että tuntui kuin olisin kävellyt Rohanissa ja hetkenä minä hyvänsä
rohirrim olisi voinut laukata esiin. Ei laukannut, mutta nautin olostani silti. Näin riekon, joka lehahti ihan jaloistani muutaman metrin päähän heiluttelemaan pyrstöään. Sormusten Herra -quotet kiersivät kehää päässäni ja askel suorastaan liisi.
Riekon suojaväritys.
Kahperusvaarat - Suomen Rohan.
Järjestäytyneet kivet kuivan puron pohjalla.
Vähän ennen Kalottireittiä ylitin reheviä kuivia purouomia. Yhden varresta löysin fossiililta näyttäneen kiven ja poimin sen mukaani. Jossain vaiheessa varpaitani alkoi särkeä mystisesti, mutta sille ei mahtanut mitään ja matkaakin oli enää muutama kilometri. Pääsin lopulta Kalottireitille ja aloin seurata sitä kohti Meekonjärven tupaa. Kohta Kahperusvaarojen takaa paljastui Meekonlaakson maisemat. Liioittelematta se on yksi Suomen hienoimmista paikoista ja ei ihme, että laakson reunalla kohoava erikoinen Saivaara kantaa nykyään
UKK:n muistokylttiä (spoiler-kuvavaroitus). Urkki tykkäsi vaellella ja hiihdellä näillä seuduilla.
Saivaara.
Meekonlaakso ja vasemmalla Meekonpahta. Meekonjärvi on alhaalla vasemmalla, oikealla Jogas-/Porojärvi. Järvien ja jokien nimet tuntuvat olevan aika liukuva käsite, koska Jogas- ja Porojärvi ovat yhteydessä toisiinsa ja Kahperusjohkan "päähaara" muuttuukin ylempänä Kuonjarjohkaksi.
Jalkojenlepuutustauko.
Tuvan tuolla puolen näkyi houkuttelevan tyyni järvi, jonne teki mieli mennä kalaan. Viimeinen kilometri sattui varpaissa ihan tosissaan. Kengät eivät puristaneet ja kaikki liikkui normaalisti, mutta jostain syystä ukkovarpaita kirveli. Ihailin silti maisemia ja pääsin Meekonjärven tuvalle hyvissä voimissa. Koska Meekonjärven laakso oli niin hieno, jalat niin kipeät ja alkoi jo hämärtää, päätin etten jaksaisi enää jatkaa Reikämaahan yöksi vaan jäisin tänne.
Kopistelin sisään tupaan, jossa oli lisäkseni vain yksi henkilö, jo viisi-kuusi viikkoa yksin vaellellut mies. Vaihdoimme kuulumiset ja laitoin makuupaikkani valmiiksi. Lähdin yrittämään kalastusta, mutta kuten tupamies oli sanonut, rannan ja tuvan välissä ollut pajukko oli käytännössä läpitunkematon... Yritin tunkeutua itseäni pidemmässä pajukossa ollutta polkua melko pitkälle, mutta luovutin, kun vastaan tuli polkua leveämpi vesilätäkkö enkä nähnyt, miten syvä se oli - näytti liian syvältä. (Edit: Kuulemma pajukko EI ole läpitunkematon ja hyväkin kalastuspaikka on löydettävissä. :P) Palasin siis tuvalle ja aloin tehdä ruokaa. Niihin aikoihin tuvalle saapui pari muutakin vaeltajaa, suunnilleen omaa ikäluokkaani ollut mieskaksikko. Niin me neljä ruokailimme ja kuuntelimme vaellusmiehen tarinoita. Välillä vetäydyin kirjoittelemaan muistiinpanoja, valmistauduin iltapuulle ja pyörähdin pihalla katsomassa kuutamoa. Huomasin venytellessä, että kipeät varpaat olivat nyt tunnottomat... Ystävällisesti tarjottujen minttukaakaoiden jälkeen laitoimme nelisin laverille nukkumaan. Aluksi vähän epäilytti nukkuminen tuntemattomien seurassa, mutta tulimme juttuun eikä teltan pystytys houkutellut. Neljä mahtui mukavasti, lisäihmisten kanssa olisi pitänyt jo vähän tiivistää.
Rakeinen kuutamo ja Meekonjärven tuvan puucee.
Päivämatka: 15 km. Lähdin ehkä noin klo 9 ja tuvalle saavuin vähän ennen pimeän tuloa, ehkä 22 maissa.
Päivän reitti. Siedjonjärvestä Kahperusvaaran alle se on aika vapaalla kädellä piirretty, mutta mukailee totuutta.
