Taas kirjoitellaan juttuja vuosia niiden tapahtumisen jälkeen, mutta tätä tämä on... Eipä reissujen hienous siitä vähene! Laitoin postauksen julkaisupäivämääräksi kuitenkin vaelluksen oikean ajankohdan, jotta blogissa säilyy jokin roti.
Ennen kuin kuolen, minulla on muutama paikka, joissa ehdottomasti haluan käydä - Huippuvuoret on yksi niistä. 2019 lopulla työväenopiston kursseja selatessani huomasin mainoksen Tähtäimessä Huippuvuoret -kurssista, jota järjesti Porta Arctica -niminen yritys. Kurssin käyminen oli etukäteisvaatimus itse Huippuvuorille suuntautuvalle vaellukselle.
Elämässä oli sopiva tilanne tehdä jotain uutta, joten ilmoittauduin 2020 alussa alkaneelle kurssille. Kurssin aikana kerkesin muuttaa Tampereen kautta Kuopioon, mutta pääsin kuin pääsinkin kaikkiin tapahtumiin, vaikka se hieman autoilua vaatikin. Kävimme muun muassa Meripelastusopistolla opettelemassa pelastautumista laivasta, muiden pelastamista vedestä sekä kaatuneeseen veneeseen kiipeämistä. Kävimme Hämeenlinnassa Lunnikiven galleriassa oppimassa vaellusvarusteista sekä opiskelemassa Huippuvuorten geologiaa - fossiilithan ovat Huippuvuorilla iso juttu. Lopuksi kävimme viikonlopun mittaisella vaelluksella Liesjärven kansallispuistossa, missä ohjaajat halusivat nähdä, että porukan kunto kestää ja hallitsemme esimerkiksi kahlaukset luotettavasti. Kävimme myös harjoittelemassa kivääriammuntaa karhutauluun, koska Huippuvuorillahan pitää pitää kivääriä mukana jääkarhujen varalta.
Olisi kaatunut. |
Vaellusaika oli koronavuoden 2020 heinäkuussa ja luonnollisesti koronavirus aiheutti paljon epävarmuutta... Aika moni joutui perumaan matkan, koska lentoja peruuntui, hinnat nousivat ja aikataulut romuttuivat. Kuitenkin Porta Arctican oppaat Kimmo ja Minna sitoutuivat siihen, että jos kaiken tämän jälkeen yksikin meistä lähtee vaeltamaan, niin kyllä se matka haasteista huolimatta järjestetään.
Tromssassa. |
Niinpä sitä sitten lähdettiin vaeltamaan 6 kurssilaisen iskuryhmällä oppaiden kanssa. Itse ajoin Kuopiosta Rovaniemen kautta Tromssaan yhden kurssilaisen, Jensin, kanssa. 13.7.2020 yövyimme Tromssassa, jätimme auton lentokentälle ja lensimme sieltä Longyearbyeniin. Näin ei tarvinnut välittää välilaskuaikatauluista vaan päästiin yhden lennon taktiikalla perille.
Korona aiheutti meille muitakin "vaikeuksia". Jensin ja muiden kanssa varaamamme majoituspaikka oli suljettu koronan vuoksi. Palvelu pienessä kylässä kuitenkin pelasi ja alkuperäinen majoituksemme vaihtui samaan hintaan ehkä tyylikkäimpään hotelliin, missä olen ikinä ollut, nimeltään Funken Lodge. Osa porukasta oli saapunut kylään jo aiemmin, mutta me olimme varanneet vain yhden yön ennen vaellukselle lähtöä. Niinpä kokoonnuimme koko porukalla neuvonpitoon ja "viimeiselle illalliselle" Restaurant Kroaan. Siellä suunnittelimme, miten jaamme keittimet ja muut yhteiset asiat telttakunnittain. Kullekin telttakunnalle tuli bensakeitin, joita olimme opetelleet käyttämään Lunnikiven kokoontumisessa, ja lisäksi vuorottelimme karhukiväärin kantovuoroja. Muutenkin pidimme turvallisuusneuvonpitoa - jääkarhujen vuoksi esimerkiksi pidimme karhuvahtia telttakunnittain pari tuntia kerrallaan per yö, kunnes herätimme seuraavan telttakunnan.
Longyearbyenin hotellilla kyytiä laivalle odotellessa. |
Aamulla 15.7. oli vihdoin aika lähteä. Teimme huoneella vielä viimeiset varusteiden tarkistukset ja jätimme siviilitavarat hotellille, joka auliisti otti ne säilytykseen vaelluksen ajaksi.
Suunnitelma oli seuraava: Pakkasimme itsemme ja vaellusvarusteemme turistilaivaan, jonka määränpäänä oli mennä katsomaan Pyramiden-kaupungin vierellä kohoavaa jäätikköä ja bongaamaan valaita ja muita alueen eläimiä. Me vaeltajat jäisimme kyydissä Minnan ja Kimmon skouttaamaan lahdukkaan, josta lähtisimme vaeltamaan Jotunfonna-jäätikön ympäri. Reitti oli kokonaisuudessaan noin 50 km mittainen ja kiersi jäätikön, päättyen Neuvostoliiton aikanaan rakentamaan hiilikaivoskaupunkiin, Pyramideniin, josta hyppäisimme 20.7.2020 samaan reittilaivaan. Vaellusreitti näkyy karkeasti ylempänä olevassa karttakuvassa. Samalla paljastuu Huippuvuorten suuruus. Me näimme koko saaristosta aivan minimaalisen palasen.
Ennen Porta Arcticaa ainakaan suomalaisten tekemänä tämän kaltaista vaellusreittiä ei ole ollut olemassa. He tutkivat itse karttoja ja etsivät yrityksen ja erehdyksen kautta toimivan reitin. Reitillä ei ole muita vaeltajia eikä kyseessä ole yleisesti tunnettu tai millään tavalla ylläpidetty reitti.