Ropin reissu heinäkuussa 2018: Osa 6 Kilpisjärvelle matka loppuu

Aamu aukeni pilvisenä ja lämpimänä. Kasailin taas kamppeet ja kävelin Maset- ja Tsaihkaljärvien välisen joen varteen aamukahville. Kävin vähän heittelemässä Tsaihkaljärvessä, mutten saanut mitään. Siikoja(?) kävi jonkin verran pinnassa mutta ne olivat arkoja.

Aamupala ja Saana.

Minimimäärä energiaa käytetty pystyssä pysymiseen.

Tsaihkaljärvi ja Kilpisjärvi.

Panoraama.

Viimeisen päivän kävelyistä ei ole juuri muuta mainittavaa kuin se, että tällä kertaa halusin mennä Saanan päivätuvan kautta ja nähdä Saanan myös toiselta puolen, ei vain tieltä päin. Saanajärvi oli tyynenä ja auringonpaisteessa mahtava: polulta olisi voinut hypätä suoraan uintisyvyiseen veteen, joka oli sinistä mutta laskeutui nopeasti mustaan syvyyteen.

Saanan takapuoli ja päivätupa.

 Päivätuvalla keittelin reissun viimeisen lounaan ja söin lopun graavikalan - tässä vaiheessa se oli aivan täydellisen makuista ja muistelen sitä kaiholla. Tuvalla kävi jonkin verran päiväretkeilijöitä ja eräs vanhempi mies kävi järvessä pulahtamassa. Täydellisesti mitoitettu vessapaperikin loppui Saanan päivätuvalla.

Mallan luonnonpuisto olisi ollut tarjolla myös.

Koivikko Saanan rinteellä.

Loppumatka oli melko leppoista kävelyä ja jossain vaiheessa laitoin bussiseurueelle viestiä. Heillä oli kuin olikin vapaapäivä, joten kunhan olin asettunut Retkeilykeskukselle, niin kävimme pizzalla ja kävelimme tien toiselle puolen tutkimusasemalle saunomaan. Saunalle tuli jossain kohtaa kolme muutakin tyyppiä, jotka olivat juuri olleet pari viikkoa erämaassa rengastamassa lintuja. Sillä porukalla oli olo kuin kotiin olisi tullut. Saunailta kruunasi vaelluksen, vaikka siitä tulikin muutaman yön lyhyempi kuin piti.

Viimeisen päivän reitti suunnilleen.

Kotikylälläni oli juuri noina päivinä bongattu harvinaisuus nimeltä punapäälepinkäinen, mutta en saanut lintuporukkaa innostumaan ajamaan sen kautta, jotta olisin saanut kyydin kotiin. Siispä seuraavana aamuna lähdin pitkästä aikaa bussilla kohti Keminmaata.

*

Tämä vaellus ei ollut ihan samanlaista juhlaa kuin edellisvuoden reissu Käsivarressa. Totesin, että ehkä seuraavilla reissuilla olisi kiva olla seuraakin, sillä 4-5 päivää yksin alkoi jo käydä tylsäksi ja ilonaiheet ovat ehkä jaettuina suurempia ja saavat isomman innostuksen aikaan.

"Oikeaa" räkkää en päässyt onneksi kokemaan, vaikka silti olen sitä mieltä että Torisenon kierroksen jättäminen välistä oli oikea ratkaisu. Mieleen jäi kutittelemaan hiihtäminen Kaskasjokilaaksossa.

Kokonaismatkaksi tuli karkeasti 85-90 km ja välipäivän päiväkävelyt.

Mielikuva siitä, millainen osa Käsivarresta tuli vaellettua.

Ropin reissu heinäkuussa 2018: Osa 5 Salmijärven rautu

Aamulla oli taas tyyntä ja aurinkoista. Termisjärvi näytti aivan satumaiselta, kun jyrkät rinteet putosivat suoraan järveen ja kaakkuri uiskenteli tyynellä pinnalla. Keittelinkin aamupalat tällä kertaa ulkona, missä oli aivan hiljaista eikä puhetta kuulunut aivan niin paljoa. Teki mieli mennä uimaan niin että sattui, mutta sellaista yksityisyyttä ei minulle suotu. Olin rehellisesti aika käärmeissäni, kun kengät olivat edelleen märät ja edellisen päivän suoritus painoi jaloissa. Mutta ainakin opin jatkossa tarkistamaan, että varusteet varmasti kuivuvat.

Ihmettelimme perhomiehen telttaa ja sanoimme hänelle hyvästit. Itse vähän odottelin tietoa, mihin suuntaan tupatoverini lähtee, jotta tietäisin mihin suuntaan itse jatkaisin - yksin. Tiesin että lähtisin jo pikku hiljaa kohti Kilpisjärveä mutta tarkkaa reittiä en ollut päättänyt.

Lopulta, yksinäisyyden maksimoidakseni, päätin kiivetä tunturin yli Salmijärvelle. Lähdimme kävelemään yhtä matkaa - hän Ailakkajärvelle, minä Salmijärvelle. Salmikurua pitkin en kuitenkaan tälläkään kertaa mennyt vaan menin rinnettä ylös siksakkina. Kartta on taas tämän kirjoituksen lopussa.

Termisjärvi ja sen tupa ylhäältä rinteestä katsottuna.

Lopulta pääsin Salmijärvelle ei-kovin-louhikkoista reittiä pitkin. Melkein heti löytyi täydellinen lepopaikka eli iso laakea kivi. Aivan sen kohdalla oli vedessäkin laakeita kiviä joten raikastava uintitilaisuus tarjoutui sittenkin. Minulla oli alkanut tulla jo tylsää ja yksinäistä edeltävien päivien aikana, mutta nyt nautin taas yksin olosta. Aloin melkein nauraa ääneen, kun siinä ilkosillaan kuivatellessa ylitseni lensi, kuinkas muutenkaan, helikopteri.

Roomalainen kylpylä Käsivarren Lapissa.

Kun sain pesuhommat tehtyä, oli kalastuksen vuoro. Salmijärvessä ainakin oli riittävästi vettä isommillekin kaloille, ja tupatoveri oli kertonut karkuuttaneensa "elämänsä raudun" joltain suunnalta järveä. En elätellyt liiallisia toiveita, mutta kalastelu oli mukavaa. Lopulta huomasin paikan, jossa voisi potentiaalisesti olla erilaista virtausta, joka voisi houkuttaa kaloja. Sieltä nappasikin minun kirjoissani hyvän kokoinen rautu Loimu-lippaan. Tällä kertaa en ollut syönytkään liikaa, joten kala pääsi tuoreeltaan ruuaksi.

Salmijärven rautu.

Paistoin puolet pottumuusin kaveriksi ja puolet graavasin varta vasten mukana olleeseen muovirasiaan myöhempää käyttöä varten.

Jouduin syömään hieman hosuen, koska yhtäkkiä selkäni takaa, Termisjärven puolelta, alkoi kuulua uhkaavaa ukkosen jyrinää. Keräsin kamppeet kasaan ja aloin katsella paikkaa jossa olisi edes vähän suojaa rintamalta. Lopulta minulla kävi tuuri ja sain olla koko ajan auringossa seuraten ukkosrintaman etenemistä kohti Rommaenoa ja edellisen illan perhokalastajaa.

Ukkonen tunturissa.

Kalastelu Salmijärvellä loppui siihen ja lähdin kävelemään Salmivaarojen välistä vähitellen kohti Tsaihkaljärveä ja Saanalle vievää polkua. Kalastelin vastaantulevissa paikoissa, mutten saanut enää mitään. Keräilin maastosta roskia.

Saanan ensimmäinen pilkahdus Salmivaarojen takaa.

Tälläkin välillä tuli vastaan kaikenlaisia suoalueita, joilla kävely oli melko rankkaa. Rankkuutta lisäsi se, että varpaani olivat jokusta päivää aiemmin alkaneet taas oireilla kipeytymällä ja menettämällä tuntoaan. Lopulta kuitenkin pääsin polulle ja kävelin sen verran pitkälle kuin jaksoin. Pystytin teltan lähelle Tsaihkaljärveä polun varteen. Näkymät olivat mahtavat, kohti Ruotsin puolen vuoria sekä Saanaa. Edessä oli ensimmäinen kylmä yö tällä reissulla (6. yö), ja niin Kilpis- kuin Saanajärvetkin alkoivat höyrytä.

Iltapalaksi söin näkkäriä graaviraudulla. Suola ei ollut vielä kerennyt maustaa ihan koko kalaa, mutta en valita.

Väsymystä ja sääskenpuremia ilmassa.

Saanajärvi tulessa.

Päivän reitti suunnilleen.

Ropin reissu heinäkuussa 2018: Osa 4 Termisjärvelle

Aamusella pakkasin kamat ja lähdin kävelemään kohti Vartsajokea, jonka rannassa ajattelin tehdä aamukahvit ja -palat. Suunnitelma oli kävellä joen latvalle ylävirtaan ja laskeutua Unkkavaaralta Termisjärvelle (kartta on loppupäässä). Matkalla jokivarteen näin tunturikihun ja jossain kohtaa melkein astuin vasta kuoriutuneen, hurjasti piipittävän linnunpojan päälle. Päivästä tuli varmaan tähän astisen elämäni pisin vaelluspäivä, monellakin tapaa.

Tunturikihu kotimaisemissaan.
.

Aamukahvin keitto häämöttää. Jäännöslumipenkasta lähti säkättävä riekko.

Aamupala.

Kun olin aamupalastellut, heitin kokeeksi virvelillä pari heittoa ja taimenta alkoi nousta. En raaskinut kalastaa kolmihaarakoukulla, joten vaihdoin kokeeksi yksihaaraisella väkäsettömällä koukulla varustetun Junan. Olin tyytyväinen valintaani, koska vaikka yritin kalastaa vain syvimmiltä näyttävät montut, en silti onnistunut saamaan yhtäkään mitallista kalaa. Joillain heitoilla saattoi olla useampikin tärppi...

Alkuperäisestä suunnitelmasta kävellä jokea ylävirtaan ei tullut mitään, kun kalastuksesta innostuneena seurasinkin kuohuvaa jokea alavirtaan. Kävi se niinkin.

Juna ja Juna.

Ottipaikkoja. 

Lopulta parin kilometrin kalastelun jälkeen tulin poroaidalle, jota lähdin seuraamaan kohti Termisjärveä. Päivän kartta löytyy jutun lopusta. Pidin Unkkajärvellä lounastauon. Meksikonpadan poristessa alkoi ripsiä vettä joten sain suojella trangiaa sateelta. Huomasin myös kalan käyvän pinnassa melko lähellä rantaa. Heitin pientä mustaa Meppsiä ja sain yllätyksekseni hyvän kokoisen siian. Ruoka oli jo melkein valmista, joten kalalla kävi taas tuuri. Päätin kuitenkin, että kun pääsisin Termisjärven itäpään lompareille, pyytäisin sieltä harjuksen iltapalaksi - viime reissulla se ainakin vaikutti helpolta.

Unkkajärveltä lähtiessä alkoivatkin päivän hankaluudet. "Polku" muuttui taas mönkijäuraksi, joka näkyi silloin ja meni suohon tällöin. Aluksi seurailin poluntapaista metsän puolella, mutta sen tihennyttyä liikaa siirryin avoimempaan rinteeseen. Se tarkoitti kivikkoa. Lisäksi alkoi sataa ja ukkonenkin jyrähteli, kun etenin etanan vauhtia itseni kokoisessa lohkareikossa. Aina juuri ennen sadekuuroa sääsket kävivät äkäisiksi ja ensimmäistä kertaa piti laittaa sääskihuppu päähän. Välillä eteen tuli kunnon pajukoita, joiden läpi onneksi virtasi pieniä puroja, joita pitkin pystyi pientä väkivaltaa käyttäen kävelemään. Niin olivat porotkin tehneet. Lappi.

Kivikkoa ja ukkosta, mikäs sen rennompaa.

Paahdetut kädet sääskien syötäväksi.

Seuraa riitti.

 

Poron polku keskellä. Onneksi.

Jossain vaiheessa kivikko loppui ja kulku helpottui. Keskellä tuntureita häämöttää Kutturankuru, josta menin edellisenä vuonna ylös.

Jossain vaiheessa pusikko ja kivikko loppui ja pääsin etenemään rehellistä mönkijäuraa. Muutama puron ylitys aiheutti vielä päänvaivaa, mutta lopulta Termisjärven U-laakso näkyi jo ja sadekin lakkasi. Järven itäpään Jollan Mallan päällä oli lähes-lentoikäinen haukka, joka vihelteli ja maukui vanhempiensa perään. Seurailin sitä kalastellessani. Kaikkeni yritin, mutta taaskaan ei tullut ruokakalaa oikeaan aikaan. Lopulta luovutin ja lähdin vain kävelemään kohti Termisjärven autiotupaa. Sinne oli matkaa vielä kolmisen kilometriä ja olin jo ihan rikki, mutta pidin katseen vain polussa ja etenin askel kerrallaan.

Termisjärven ruuhilaakso.

Aurinko alkoi paistaa.

Kiiltäviä rinteitä.

Päivän matka.

Lopulta pääsin tuvan nurkille. Huomasin, että siellä on joku - ensimmäinen ihminen noin viiteen päivään. Rymistelin sisään lämpimään tupaan ja ripustelin kamppeeni kuivumaan. Sitten aloin keittää iltaruokaa ja -teetä. Tarjosin tupatoverilleni, joka oli siihen saakka ollut hiljaa, tilkan rommia teen sekaan ja avasin taukoamattoman puhetulvan ja varuste-esittelyn.

Jossain vaiheessa iltaa paikalle tuli kolmaskin majoittuja, joka pystytti telttansa pihalle. Hän oli kuopiolainen opettaja, joka oli tullut juuri-nyt-kuoriutuvien hyönteisten perässä reiluksi viikoksi perhokalaan Rommaenolle. Sain häneltä lahjoituksena muutaman perusperhon pintaperhokalastukseen.

Jossain vaiheessa iltaa totesin, etten jaksa enää kommunikoida ja kiipesin ylälaverille nukkumaan. Aamulla minulle selvisi, ettei tupa ollutkaan lämmin kamiinan ansiosta vaan tupatoverini koko illan kestäneestä teenkeitosta, joten lämpö olikin vesihöyryä eivätkä tavarani, erityisesti kengät, olleet kuivuneet ollenkaan.

Ropin reissu heinäkuussa 2018 osa 3: Tunturiin ja Balsajärvelle

Kolmannen yön jälkeen olin siis jättämässä väliin allaolevassa alkuperäissuunnitelmassa näkyvän Munnikurkkion/Torisenon lenkin ja seurailemassa enemmän tai vähemmän Kaskasjoelta lähtevää tummaa katkoviivaa, kunnes reitti yhdistyisi taas alkuperäiseen suunnitelmaan.

Alkuperäinen matkasuunnitelma.

Arvio päivän reitistä, noin 12-13 km. Tein leirin vielä Balsajärvestä pohjoisemmas vedenjakajan toiselle puolen. Kaskasjoen tupa jää juuri kartan etelälaitaan.

Kaskasjoen tupa. Kaikki tuo tavara mahtuu rinkkaan.

 Tupaan kantamani vesi oli lämmennyt kamiinan lähistöllä sen verran, että ennen lähtöä otin ihan "suihkun" ja kerrankin lähes lämpimällä vedellä. Siitä ei kauaa ollut apua...

Lähitulevaisuudessa siirtyisin Ropin kartalta Käsivarren kartalle.

Kaskasjoen autiotupa.

Heti alkuun piti ylittää Kaskasjoki ja lähteä kiipeämään tuvan takana kohoavan Gaskkasoaivin päälle, jotta pääsisin pois metsästä. Opin myöhemmin tuttavaltani, että kyse ei ollut Kaskasvaarasta vaan nimi viittaa katajaan. Se sopiikin, sillä rinne oli aika vaikeakulkuinen sammaleisen kivikon ja katajapensaiden takia. Hiki virtasi ennenkuin olin puolivälissäkään mäkeä.

Vihdoin puurajan yläpuolella katsomassa taaksepäin.

Pidin ruokatauon Gaskkasoaivin ja Siikavaarojen välissä olevan pienen lampareen rannalla. Sieltä lähdin seurailemaan poropolkuja kohti Siikajärveä. Aioin ohittaa sen itäpuolelta, mutta järven päästä lähtevän laskupuron alue oli niin soista, että vaihdoin puolta. Kalastelin vähän, mutten havainnut isompia kaloja. Pienen pieniä rautuja oli kyllä niin järvessä kuin "kuiville" jääneissä lampareissakin järven ympärillä.

Kuivaa harjua pitkin oli hyvä kävellä ja vaihtaa järven puolta.

Kääpiöityneitä rautuja vai poikasia?

Siikajärvi.

Täytin kaksi vesipulloani Siikajärven pohjoispäässä. Ennen harjualuetta oli taas edessä ensin lohkareikko ja sitten varpuista suota, missä molemmissa joutui vähän mutkittelemaan. Porot olivat taas onneksi kulkeneet täällä ennen minua ja löytäneet vähiten pettävät reitit.

Laatikkomainen kivi on jäänyt niille sijoilleen.

Harjualuetta ylempää katsoen. Keskellä näkyy Siikajärvi.

Ötököitä ei ollut yhtä paljon kuin jokivarressa, mutta toisaalta ei myöskään suojaa paahtavalta auringolta. Kartassa näkyneet purotkin olivat kuivuneet ja vettä oli vain siellä täällä seisovissa lampareissa, joista ei vettä uskaltanut ottaa. Mutta niissä sai kasteltua hatun, mikä viilensi mukavasti. Muuten sain suojauduttua auringolta vaattein, mutta käteni paahtuivat melko rusinoiksi.

Olin päättänyt edetä kohti luodetta ja yöpyä Balsajärven rannalla. Kun jossain vaiheessa alkuiltaa ylitin moottorikelkkareitin viitoituksen, tiesin että järvi näkyisi kohta jo tunturin takana. Maasto palsasoiden ympärillä ei yleensä ole kovin tasaista vaan melko möykkyistä, niin tälläkin kertaa.

"Räjähtänyt" tunturi.

Palsasuon päästä löytyi Balsajärvi ja suuremmat tunturit alkavat tulla näkyviin.

Balsajärvellä huokaisin helpotuksesta, join, tein ruokaa, kävin vaihteeksi uimassa ja keksin aktiviteetteja siinä kuivatellessa. Ihmisiä ei näkynyt täälläkään. Tarkoitus oli leiriytyä järven rantaan, mutta tajusin olevani melkein vedenjakajalla ja jos jatkaisin ihan vähän pohjoiseen, voisin katsella Rommaenon laaksoaluetta... joten vielä kerran reppu selkään.

Perinteiset uinnin jälkeiset kuivattelut.

Siirtymä toiselle kartalle ja iltanäkymä Rommaenolle.

Yöllä pitkästä aikaa tuuli vähän reippaammin, mutta muuten oli edelleen aivan hiljaista. Neljäs yö ja edelleen en ollut nähnyt kuin yhden ihmisen muutaman sadan metrin päästä. Poroistakaan ei ollut muita havaintoja kuin jäljet ja Kaskasjoen pusikossa kuulunut ääntely. Jos oikein siristelin, näin myös Raittijärven kylän.

Seuraavan päivän tavoite olisi kalastaa ja päästä Termisjärven tuvalle.

Ropin reissu heinäkuussa 2018: Osa 2 Ropi-Kaskasjoki ja välipäivä

Heräsin puoli viiden jälkeen aamulla. Yöttömän yön aurinko alkoi paistaa Ropin takaa suoraan telttaan, jonka oven olin jättänyt auki.

Aamuherätys.

Olin hereillä ja vettä ei ollut kovin paljoa, joten kasailin leirin, syöpäisin voileivän ja lähdin liikkeelle. Jonkin ajan päästä löysin vettä ja kun nousin vielä vähän ylemmäs, niin näin sen kirotun Ropin autiotuvan pilkottamassa pajukon keskellä. Onneksi niin kaukana, ettei harmittanut etten taistellut tietäni sinne edellisenä iltana. Ohitin jossain vaiheessa kepeillä merkatun reitin, joka saattoi hyvinkin olla moottorikelkka- tai hiihtoreitti Ropin tuvalta eteenpäin Ropitunturille.

Kalloja ja sarvia näkyi siellä täällä.

Minä en huiputtanut Ropitunturia vaan kiersin sen huipun länsipuolelta. Jossain kohtaa pysähdyin evästauolle ja otin parin tunnin siestan ihan teltassa. Kun värkkäilin eväitäni, kaksi tunturikihua tuli haimaisesti kiertelemään minua. Ne pysyivät turvallisen etäisyyden päässä, mutta tuntuivat kuitenkin kertovan, että olin niiden partioimalla alueella. Kunnioitukseni kyseistä lajia kohtaan nousi kohisten.

Myöhemmin vastaan tuli Pitsijoen ylitys. Täällä näin vaelluksen ensimmäisen ihmisen muutaman sadan metrin päästä Kättä taidettiin heilauttaa, mutta muuten jatkettiin omia menojamme. Pitsijoella oli hyvä tehdä lounasta ja kohdalle sattui sen verran syvä peilipintainen pieni suvanto, etten malttanut olla pulahtamatta. Helkkarin kylmää oli, mutta teki hyvää.

Pitsijoki.

Toisen päivän matkaksi tuli noin 15 km. Tärkeimmät hetken on merkattu karttaan. Torisenolle päin pitäisi jatkaa Kaskasjoen tuvalta.

Lounaan jälkeen ylitin joen. Aioin mennä jommalle kummalle tunturilammelle vähän kalaan, mutta vedet olivat niin vähissä, että aloin vain laskeutua pikku hiljaa kohti Pitsitunturien(?) jalkaa ja Kaskasjoen tupaa. Tunturien päältä näkyi Suomen oma Mordor eli Caibmatunturi, jonka tunnistettava terävä huippu näkyy kauas.

Caibmatunturi Pitsituntureilta nähtynä. Vasemmassa reunassa keskellä näkyvän tunturijalan takaa pitäisi löytyä Kaskasjoen autiotupa.

Kun pääsin tunturin jalalle ja kävelin poron polkua eteenpäin, huomasin maassa isohkon pesäkolon. Mitään liikennettä ei ollut ollut sisään tai ulos, mutta mietin olisiko siinä ollut vanha naalin tai ketun pesä? (Sijainti kartalla EI ole tarkka, joten sen perusteella on turha lähteä suunnistamaan paikalle.)

Tunturin jalalla tein reissun toisen virhearvion ja lähdin suunnistamaan hieman väärästä kohtaa kohti Kaskasjoen autiotupaa. Olin ajatellut lähteä "oikeasta" kohdasta jalkaa suunnistamaan suoraan pohjoiseen kompassin avulla ja tulevani suoraan tuvalle. Mutta siinä kohden kun tulin taas metsään eikä jokainen maaston "harju" näkynytkään suuren mittakaavan kartassa, suunnistus ei ollutkaan niin helppoa ja pieni virhe kertautui. Kesäkuussa hyvin mennyt Jukolan viesti nosti itsetuntoa vähän liikaa. Korvat onneksi toimivat ja kuulin kosken kohinan eikä usko siis loppunut sen suhteen, että olisin ollut menossa ihan väärään suuntaan. Jatkoin siis eteenpäin. Jossain vaiheessa kuulin porotokan ähinää, mutta ne  eivät tulleet näköetäisyydelle.

Lopulta tulin Kaskasjoen rantaan, mutta tulinko tuvan ylä- vai alapuolelle? Seurailin jokea vähän matkaa alavirtaan karttaan vertaillen, kunnes totesin tuvan olevan ylävirrassa päin. Kalastajien poluista tuli sitä vahvempia mitä lähemmäs tupaa tulin, ja sieltähän se lopulta löytyi. Ketään muuta ei ollut missään. Arvioisin, että kyse oli vajaan kilometrin matkasta.

Illalla kävin tuvan lähimaastossa kalastelemassa uistimella ja heittelin perhoa heittokohon kanssa. Sain perholla yhden ison harjuksen, mutta virtaa ruuan laittoon ei ollut, joten päästin sen menemään. Muuten saalis koostui alamittaisista taimenista ja harreista, erityisesti taimenista.

Perillä! Ja vieraskirjat pitää aina lukea. Tällä tuvalla tuntuu käyvän enemmän  hiihtäjiä ja riekkojahdissa olijoita koirien kanssa kuin vaeltajia. Kumpiakaan ei tosin ruuhkaksi asti, sillä muistaakseni viimeinen merkintä ennen minua oli viikon takaa. Ja olin täällä kaksi yötä aivan yksin.

Keli oli tosi lämmin ja ötököitä oli melko paljon, joten pidin tuvalla lopulta välipäivän ja mietin, jatkaisinko täältä metsäistä reittiä Torisenon suuntaan vai tekisinkö "porot" ja nousisin avotunturiin, missä todennäköisesti tuulee vähän enemmän, mikä pitäisi hyönteisiä kurissa. Niitä ei ollut niin paljoa että olo olisi ollut ihan mahdoton, mutta kuitenkin sen verran paljon, että takkia oli käytännössä pakko pitää päällä pistosuojana, vaikka oli melkein hellettä.

Välipäivä oli kalastuspäivä. Laitoin tavarat tuvassa siististi niin, että jos sinne tulisi joku muukin, niin siellä olisi tilaa. Otin päiväreppuun trangian, kalastusvälineet, yhden pussiruuan ja jonkin verran välipalaa ja lähdin kalastelemaan.

Välipäivän ympäristöä. Kävelin Kaskasjoen vartta Kaskasjärvelle saakka, ja sieltä laskupuroa pitkin Roggejärvelle, mistä nousin Biggosoaivin päälle ja laskeuduin kaakkoista rinnettä alas jokivarteen ja takaisin tuvalle. "Kevyt" välipäivän reippailu.

Joki oli tosi herkullista kalastettavaa, mutta kirkkaalla ilmalla en edes nähnyt yhtäkään kalaa. Muutkin eläimet piilottelivat auringolta ja luultavasti myös minulta. Kaskasjärveen laskeva puro oli todella kapea, mutta myös todella syvä. Suojapaikoista huolimatta en saanut sieltäkään kalaa.

Biggosoaivi odottaa.

Näkymä Roggejärvelle Biggosoaivin pohjoispuolella.

Aurinko oli porottanut tämänkin lampareen lähes kuivaksi.

Biggosoaivin päällä olevat rapautuvat louhikot olivat todella hienoja. Kuva ei tee oikeutta, mutta ne ovat lohkeilleet ja siirtyilleet kuin palapelin palat ja alue oli ISO. Hyppelin siellä ja tutkin paikkoja varmaan tunnin.

Näkymä Caibmatunturille ja Kaskasjoelle Biggosoaivin päältä. Tupa on jossain tuolla viimeisen vehreän suoläikän toisella puolella. Tältä korkeudelta Torisenon hiekkaharjukin oli erotettavissa!

Satumetsä. En ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota, mutta pienikokoisia kasvavia tunturikoivuja on näillä alueilla melko vähän, koska porot syövät ne. Koivut, joiden lehtiin porot eivät yllä, menestyvät. Tämänkin opin bussimatkalla.

Löysin Biggosoaivin rinteeltä kotkansulan ja jätin sen tupaan ihmeteltäväksi.

Päivän retkestä tuli aika paljon aiottua pidempi ja nälkää pukkasi, kun pääsin tuvalle. Puroja ylitellessä kimppuun hyökkäsi myös mäkäräisparvia. Niiden ja kuumuuden yhdistelmä sai tekemään päätöksen, että en jatkanut Torisenolle ollenkaan vaan seuraavana päivänä nousisin Gaskkasoaivin yli ja jatkaisin kohti kartalla siistiltä näyttävää ylänköaluetta - näkee selvästi, miten mannerjäätikkö on sulaessaan aiheuttanut kiinnostavia harjumuodostelmia. Ne halusin nähdä. Munnikurkkio Suomen ja Norjan rajalla jäisi taas näkemättä.