Ropin reissu heinäkuussa 2018: Osa 2 Ropi-Kaskasjoki ja välipäivä

Heräsin puoli viiden jälkeen aamulla. Yöttömän yön aurinko alkoi paistaa Ropin takaa suoraan telttaan, jonka oven olin jättänyt auki.

Aamuherätys.

Olin hereillä ja vettä ei ollut kovin paljoa, joten kasailin leirin, syöpäisin voileivän ja lähdin liikkeelle. Jonkin ajan päästä löysin vettä ja kun nousin vielä vähän ylemmäs, niin näin sen kirotun Ropin autiotuvan pilkottamassa pajukon keskellä. Onneksi niin kaukana, ettei harmittanut etten taistellut tietäni sinne edellisenä iltana. Ohitin jossain vaiheessa kepeillä merkatun reitin, joka saattoi hyvinkin olla moottorikelkka- tai hiihtoreitti Ropin tuvalta eteenpäin Ropitunturille.

Kalloja ja sarvia näkyi siellä täällä.

Minä en huiputtanut Ropitunturia vaan kiersin sen huipun länsipuolelta. Jossain kohtaa pysähdyin evästauolle ja otin parin tunnin siestan ihan teltassa. Kun värkkäilin eväitäni, kaksi tunturikihua tuli haimaisesti kiertelemään minua. Ne pysyivät turvallisen etäisyyden päässä, mutta tuntuivat kuitenkin kertovan, että olin niiden partioimalla alueella. Kunnioitukseni kyseistä lajia kohtaan nousi kohisten.

Myöhemmin vastaan tuli Pitsijoen ylitys. Täällä näin vaelluksen ensimmäisen ihmisen muutaman sadan metrin päästä Kättä taidettiin heilauttaa, mutta muuten jatkettiin omia menojamme. Pitsijoella oli hyvä tehdä lounasta ja kohdalle sattui sen verran syvä peilipintainen pieni suvanto, etten malttanut olla pulahtamatta. Helkkarin kylmää oli, mutta teki hyvää.

Pitsijoki.

Toisen päivän matkaksi tuli noin 15 km. Tärkeimmät hetken on merkattu karttaan. Torisenolle päin pitäisi jatkaa Kaskasjoen tuvalta.

Lounaan jälkeen ylitin joen. Aioin mennä jommalle kummalle tunturilammelle vähän kalaan, mutta vedet olivat niin vähissä, että aloin vain laskeutua pikku hiljaa kohti Pitsitunturien(?) jalkaa ja Kaskasjoen tupaa. Tunturien päältä näkyi Suomen oma Mordor eli Caibmatunturi, jonka tunnistettava terävä huippu näkyy kauas.

Caibmatunturi Pitsituntureilta nähtynä. Vasemmassa reunassa keskellä näkyvän tunturijalan takaa pitäisi löytyä Kaskasjoen autiotupa.

Kun pääsin tunturin jalalle ja kävelin poron polkua eteenpäin, huomasin maassa isohkon pesäkolon. Mitään liikennettä ei ollut ollut sisään tai ulos, mutta mietin olisiko siinä ollut vanha naalin tai ketun pesä? (Sijainti kartalla EI ole tarkka, joten sen perusteella on turha lähteä suunnistamaan paikalle.)

Tunturin jalalla tein reissun toisen virhearvion ja lähdin suunnistamaan hieman väärästä kohtaa kohti Kaskasjoen autiotupaa. Olin ajatellut lähteä "oikeasta" kohdasta jalkaa suunnistamaan suoraan pohjoiseen kompassin avulla ja tulevani suoraan tuvalle. Mutta siinä kohden kun tulin taas metsään eikä jokainen maaston "harju" näkynytkään suuren mittakaavan kartassa, suunnistus ei ollutkaan niin helppoa ja pieni virhe kertautui. Kesäkuussa hyvin mennyt Jukolan viesti nosti itsetuntoa vähän liikaa. Korvat onneksi toimivat ja kuulin kosken kohinan eikä usko siis loppunut sen suhteen, että olisin ollut menossa ihan väärään suuntaan. Jatkoin siis eteenpäin. Jossain vaiheessa kuulin porotokan ähinää, mutta ne  eivät tulleet näköetäisyydelle.

Lopulta tulin Kaskasjoen rantaan, mutta tulinko tuvan ylä- vai alapuolelle? Seurailin jokea vähän matkaa alavirtaan karttaan vertaillen, kunnes totesin tuvan olevan ylävirrassa päin. Kalastajien poluista tuli sitä vahvempia mitä lähemmäs tupaa tulin, ja sieltähän se lopulta löytyi. Ketään muuta ei ollut missään. Arvioisin, että kyse oli vajaan kilometrin matkasta.

Illalla kävin tuvan lähimaastossa kalastelemassa uistimella ja heittelin perhoa heittokohon kanssa. Sain perholla yhden ison harjuksen, mutta virtaa ruuan laittoon ei ollut, joten päästin sen menemään. Muuten saalis koostui alamittaisista taimenista ja harreista, erityisesti taimenista.

Perillä! Ja vieraskirjat pitää aina lukea. Tällä tuvalla tuntuu käyvän enemmän  hiihtäjiä ja riekkojahdissa olijoita koirien kanssa kuin vaeltajia. Kumpiakaan ei tosin ruuhkaksi asti, sillä muistaakseni viimeinen merkintä ennen minua oli viikon takaa. Ja olin täällä kaksi yötä aivan yksin.

Keli oli tosi lämmin ja ötököitä oli melko paljon, joten pidin tuvalla lopulta välipäivän ja mietin, jatkaisinko täältä metsäistä reittiä Torisenon suuntaan vai tekisinkö "porot" ja nousisin avotunturiin, missä todennäköisesti tuulee vähän enemmän, mikä pitäisi hyönteisiä kurissa. Niitä ei ollut niin paljoa että olo olisi ollut ihan mahdoton, mutta kuitenkin sen verran paljon, että takkia oli käytännössä pakko pitää päällä pistosuojana, vaikka oli melkein hellettä.

Välipäivä oli kalastuspäivä. Laitoin tavarat tuvassa siististi niin, että jos sinne tulisi joku muukin, niin siellä olisi tilaa. Otin päiväreppuun trangian, kalastusvälineet, yhden pussiruuan ja jonkin verran välipalaa ja lähdin kalastelemaan.

Välipäivän ympäristöä. Kävelin Kaskasjoen vartta Kaskasjärvelle saakka, ja sieltä laskupuroa pitkin Roggejärvelle, mistä nousin Biggosoaivin päälle ja laskeuduin kaakkoista rinnettä alas jokivarteen ja takaisin tuvalle. "Kevyt" välipäivän reippailu.

Joki oli tosi herkullista kalastettavaa, mutta kirkkaalla ilmalla en edes nähnyt yhtäkään kalaa. Muutkin eläimet piilottelivat auringolta ja luultavasti myös minulta. Kaskasjärveen laskeva puro oli todella kapea, mutta myös todella syvä. Suojapaikoista huolimatta en saanut sieltäkään kalaa.

Biggosoaivi odottaa.

Näkymä Roggejärvelle Biggosoaivin pohjoispuolella.

Aurinko oli porottanut tämänkin lampareen lähes kuivaksi.

Biggosoaivin päällä olevat rapautuvat louhikot olivat todella hienoja. Kuva ei tee oikeutta, mutta ne ovat lohkeilleet ja siirtyilleet kuin palapelin palat ja alue oli ISO. Hyppelin siellä ja tutkin paikkoja varmaan tunnin.

Näkymä Caibmatunturille ja Kaskasjoelle Biggosoaivin päältä. Tupa on jossain tuolla viimeisen vehreän suoläikän toisella puolella. Tältä korkeudelta Torisenon hiekkaharjukin oli erotettavissa!

Satumetsä. En ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota, mutta pienikokoisia kasvavia tunturikoivuja on näillä alueilla melko vähän, koska porot syövät ne. Koivut, joiden lehtiin porot eivät yllä, menestyvät. Tämänkin opin bussimatkalla.

Löysin Biggosoaivin rinteeltä kotkansulan ja jätin sen tupaan ihmeteltäväksi.

Päivän retkestä tuli aika paljon aiottua pidempi ja nälkää pukkasi, kun pääsin tuvalle. Puroja ylitellessä kimppuun hyökkäsi myös mäkäräisparvia. Niiden ja kuumuuden yhdistelmä sai tekemään päätöksen, että en jatkanut Torisenolle ollenkaan vaan seuraavana päivänä nousisin Gaskkasoaivin yli ja jatkaisin kohti kartalla siistiltä näyttävää ylänköaluetta - näkee selvästi, miten mannerjäätikkö on sulaessaan aiheuttanut kiinnostavia harjumuodostelmia. Ne halusin nähdä. Munnikurkkio Suomen ja Norjan rajalla jäisi taas näkemättä.