Ropin reissu heinäkuussa 2018: Osa 5 Salmijärven rautu

Aamulla oli taas tyyntä ja aurinkoista. Termisjärvi näytti aivan satumaiselta, kun jyrkät rinteet putosivat suoraan järveen ja kaakkuri uiskenteli tyynellä pinnalla. Keittelinkin aamupalat tällä kertaa ulkona, missä oli aivan hiljaista eikä puhetta kuulunut aivan niin paljoa. Teki mieli mennä uimaan niin että sattui, mutta sellaista yksityisyyttä ei minulle suotu. Olin rehellisesti aika käärmeissäni, kun kengät olivat edelleen märät ja edellisen päivän suoritus painoi jaloissa. Mutta ainakin opin jatkossa tarkistamaan, että varusteet varmasti kuivuvat.

Ihmettelimme perhomiehen telttaa ja sanoimme hänelle hyvästit. Itse vähän odottelin tietoa, mihin suuntaan tupatoverini lähtee, jotta tietäisin mihin suuntaan itse jatkaisin - yksin. Tiesin että lähtisin jo pikku hiljaa kohti Kilpisjärveä mutta tarkkaa reittiä en ollut päättänyt.

Lopulta, yksinäisyyden maksimoidakseni, päätin kiivetä tunturin yli Salmijärvelle. Lähdimme kävelemään yhtä matkaa - hän Ailakkajärvelle, minä Salmijärvelle. Salmikurua pitkin en kuitenkaan tälläkään kertaa mennyt vaan menin rinnettä ylös siksakkina. Kartta on taas tämän kirjoituksen lopussa.

Termisjärvi ja sen tupa ylhäältä rinteestä katsottuna.

Lopulta pääsin Salmijärvelle ei-kovin-louhikkoista reittiä pitkin. Melkein heti löytyi täydellinen lepopaikka eli iso laakea kivi. Aivan sen kohdalla oli vedessäkin laakeita kiviä joten raikastava uintitilaisuus tarjoutui sittenkin. Minulla oli alkanut tulla jo tylsää ja yksinäistä edeltävien päivien aikana, mutta nyt nautin taas yksin olosta. Aloin melkein nauraa ääneen, kun siinä ilkosillaan kuivatellessa ylitseni lensi, kuinkas muutenkaan, helikopteri.

Roomalainen kylpylä Käsivarren Lapissa.

Kun sain pesuhommat tehtyä, oli kalastuksen vuoro. Salmijärvessä ainakin oli riittävästi vettä isommillekin kaloille, ja tupatoveri oli kertonut karkuuttaneensa "elämänsä raudun" joltain suunnalta järveä. En elätellyt liiallisia toiveita, mutta kalastelu oli mukavaa. Lopulta huomasin paikan, jossa voisi potentiaalisesti olla erilaista virtausta, joka voisi houkuttaa kaloja. Sieltä nappasikin minun kirjoissani hyvän kokoinen rautu Loimu-lippaan. Tällä kertaa en ollut syönytkään liikaa, joten kala pääsi tuoreeltaan ruuaksi.

Salmijärven rautu.

Paistoin puolet pottumuusin kaveriksi ja puolet graavasin varta vasten mukana olleeseen muovirasiaan myöhempää käyttöä varten.

Jouduin syömään hieman hosuen, koska yhtäkkiä selkäni takaa, Termisjärven puolelta, alkoi kuulua uhkaavaa ukkosen jyrinää. Keräsin kamppeet kasaan ja aloin katsella paikkaa jossa olisi edes vähän suojaa rintamalta. Lopulta minulla kävi tuuri ja sain olla koko ajan auringossa seuraten ukkosrintaman etenemistä kohti Rommaenoa ja edellisen illan perhokalastajaa.

Ukkonen tunturissa.

Kalastelu Salmijärvellä loppui siihen ja lähdin kävelemään Salmivaarojen välistä vähitellen kohti Tsaihkaljärveä ja Saanalle vievää polkua. Kalastelin vastaantulevissa paikoissa, mutten saanut enää mitään. Keräilin maastosta roskia.

Saanan ensimmäinen pilkahdus Salmivaarojen takaa.

Tälläkin välillä tuli vastaan kaikenlaisia suoalueita, joilla kävely oli melko rankkaa. Rankkuutta lisäsi se, että varpaani olivat jokusta päivää aiemmin alkaneet taas oireilla kipeytymällä ja menettämällä tuntoaan. Lopulta kuitenkin pääsin polulle ja kävelin sen verran pitkälle kuin jaksoin. Pystytin teltan lähelle Tsaihkaljärveä polun varteen. Näkymät olivat mahtavat, kohti Ruotsin puolen vuoria sekä Saanaa. Edessä oli ensimmäinen kylmä yö tällä reissulla (6. yö), ja niin Kilpis- kuin Saanajärvetkin alkoivat höyrytä.

Iltapalaksi söin näkkäriä graaviraudulla. Suola ei ollut vielä kerennyt maustaa ihan koko kalaa, mutta en valita.

Väsymystä ja sääskenpuremia ilmassa.

Saanajärvi tulessa.

Päivän reitti suunnilleen.