Yksinvaellus Käsivarressa osa 4: Siedjonjärvi-Meekonjärvi

Osa 1 - Valmistautuminen
Osa 2 - Kilpisjärvi-Paihkasjärvi
Osa 3 - Paihkasjärvi-Siedjonjärvi
Päivän reitti (myös kuvana jutun lopussa)
Alkuperäinen reittisuunnitelma
Lopullinen reitti
Kuvat voi klikata isommiksi.

Edellisenä iltana nukahdin jo ennen iltakymmentä. Uni loppuikin sitten aika lyhyeen ja aloin heräillä kuudesta eteenpäin. Sade ropisi telttaan ja makuupussissa oli vähän viileää, joten sain keräillä motivaatiota nousemiseen. Makoilin ja tunnustelin säätä. Lopulta ropina väheni sen verran, että nousin. Sää oli harmaa ja kaikkialla näkyi sadepilviä. Edellisen illan upea auringonpaiste ei jatkunut enää, mutta sumuinen ja sateinen tunturialuekin oli omalla tavallaan kaunis.

Tänään en kulkisi kovinkaan paljon olemassaolevia polkuja pitkin, koska ne melkolailla päättyvät Gohpevárrin rinteelle. Päivän alkuperäinen suunnitelma oli mennä Siedjonjärven pohjoispäähän ja jatkaa siitä ylängön läpi Kalottireitille, Meekonjärven tuvalle ja Reikämaahan yöksi eli yhteensä noin 16 km päivämatka - tai nyt jo pidempi, sillä en jatkanut edellisenä iltana niin pitkälle kuin oli tarkoitus. Mutta se onkin yksin reissaamisen hyvä puoli: ei tarvitse kalibroida omaa jaksamista muiden kulkijoiden mukaan.

Sateen uhatessa harkitsin helpompaa vaihtoehtoa, kuten lämmittelyä Kuonjarjoen tuvalla, jonne matkaa leiripaikaltani oli noin 6 kilometria. Sieltä voisin jatkaa Kalottireittiä Meekonjärvelle, jos puhtia riittää. Liikkeelle oli lähdettävä joka tapauksessa, koska en halunnut pysähtyä täällä ylimääräiseksi päiväksi, joten kasailin leirin.

Rinkan sadesuoja ei ollut tarpeeksi iso, kun pidin makuualustaa poikittain. Se piti siis laittaa pystyyn, jolloin se juuri ja juuri riitti. Tämä oli myös ensimmäinen vaellus, kun kaikenlaisia lisähihnoja tuli käytettyä tavaroiden ripusteluun.

Näkymä itään kohti Gahperusvarrin rinnettä, jonne leiriydyin edellisenä yönä. Saavuin etelästä eli "oikealta" rinnettä pitkin.

Kartan mukaan Siedjonjärven eteläpuolinen palsasuo oli "helppokulkuista" maastoa. Palsasuo (suo, jossa osa turpeesta on noussut routaytimisiksi kummuiksi eli "palsoiksi") kiinnosti, joten halusin ainakin kokeilla kulkea sitä pitkin ja nähdä palsakummut lähempää. Sitten jatkaisin Siedjonvaaran eteläpuolista satulaa länteen ja siitä pohjoiseen pitämään mahdollista sadetta Kuonjarjoen tuvalle. Lähdin siis  kohti Siedjonjärven eteläpäätä ja palsasuota.

Aika pian Gohpevárrin rinteeltä alemmas laskeuduttuani totesin, ettei palsasuo todellakaan ollut helppo ylitettävä. Kauempaa katsottuna maasto näytti melko tasaiselta, mutta todellisuudessa kiinteitä, osin kivikkoisia maakumpuja ympäröivät erisyvyiset vesilompareet ja purot, ja lähes joka puolella kasvoi polvenkorkuista ja sitkeää pientä pajua. Käännyin siis takaisin ja kiersin palsasuon pienen, matalan järven eteläpuolelta (ks. päivän reitti). Sielläkin sai hyppiä kiviä pitkin, mutta porojen polkuja seuraamalla sain ylitettyä kivikon aika sujuvasti. Kun olin vielä laskeutumassa rinnettä alas, näin pari vaeltajaa jossain täällä, mutta he katosivat näkyvistä. He olivat ainoat ihmiset, jotka näin tuona päivänä - ehkäpä he olivat edellisillan pariskunta, joka jäi yöpymään Kutturankurulle.

"Helppokulkuinen palsasuo", jonka ylitys tyssäsi. Oikealla kuvan ulkopuolella olisi ollut Siedjonjärvi, mutta aioin jatkaa suoraan kohti keskellä näkyvää lumirinteistä vaaraa.

Tätä ottaessa olin jo edellämainitun pienen järven toisella puolen. Pienet matalat purot halkoivat maisemaa. Kasvien värin perusteella voi osittain ennakoida kulkemisen vaikeutta: vaaleanvihreä/harmahtava kasvusto = odotettavissa pientä ja tiheää pajua, tummempi vihreä = sammalta ja varpuja.

Siinä kulkiessani aurinko alkoi paistaa ja pilvet katosivat. Pidin aamukahvitauon ison kiven päällä ja fiilistelin lämmennyttä ilmaa. Kiveltä eteenpäin kulku Jágon Ántte várrin reunaa oli aika helppoa ja Kuonjarjoelle vievä satula oli jo näköetäisyydellä. Kauempana näkyvien tunturien rinteillä näkyi vielä lunta. Näin paljon erikoisia, kulmikkaita suuria kivenlohkareita. Miksi ne ovat niin säännöllisen muotoisia?! Monissa kivissä näkyi myös ilmeisesti mannerjään kovertamia pieniä koloja, "minihiidenkirnuja". En epäilisi, jos joku sanoisi, että koloihin on joskus laitettu pieniä uhreja. Mutta mistäpä näistä tietää.

Isolla laakealla kivellä oli kuiva paikka kahvin keittelyyn.

Vaikken tällä kertaa kovin lähelle isoimpia palsakumpuja päässytkään, niin palsasuo oli hieno kauempaakin. Suon toisella puolella häämöttää Siedjonjärvi.

Kulkija.

Mäkäräisen toukkia sikiämässä tunturipurossa.

Kulmikkaiden kivien "luola".

Näitä oli sikin sokin, kuin Obelixin hiidenkivilouhoksessa.

"Minihiidenkirnu" maassa olleessa kivessä. Näitä näkyi siellä täällä.

Vaikka olin kulkemassa kohti Kuonjarjoen tupaa, niin skannailin jatkuvasti alapuolellani olevaa suoaluetta ja yritin arvioida, ylittäisinkö sen kuitenkin ja lähtisinkö suunnistamaan Siedjonjärven rannalle. Lopulta näin Siedjonvaaran puolella ison kiven, joka kävi maamerkistä. Päädyin hylkäämään Kuonjarjoen ja lähdin kohti Siedjon- ja lopulta Meekonjärveä. Olen hyvä muuttamaan mieltäni, mutta itseäni vartenhan tällä matkalla olinkin.

Ylitys meni ihan mukavasti ja takinkin riisuin jossain vaiheessa. Välillä tuuli laantui sen verran, että sääsket ja mäkärät löysivät iholle, mutta eivät häiritsevissä määrin. Olin käyttänyt sääskimyrkkyä tähän mennessä ehkä kerran. Ylitin kivikoita, jotka korkeamman veden aikana ovat puroja: kivet olivat asettuneet melko tasaisiksi astinkiviksi ja niiden alta kuului erikoisesti kaikuvaa veden solinaa. Kiviä ei selvästikään oltu häiritty, sillä suurtenkin kivien välillä oli virrannut niin paljon vettä, että ne olivat hioutuneet sopimaan toistensa koloihin ja kärkiin kuin löyhät palapelin palat.

Kaikkia ei ole luotu kulkemaan, mutta kyllä nämä vaivaiskoivutkin yrittävät, vaikka sitten ryömien.

Lopulta pääsin Siedjonvaaran puolelle ja nousin ylemmäs rinteeseen maamerkkikiveni luo. Kuljin poropolkuja pitkin vielä ylemmäs rinteeseen ja niitä seuraten lähdin kohti Siedjonjärveä. Kapustarinta vihelteli näköetäisyydellä ilmoittaen liikkeistäni (kun pysähdyin, vihellys oli matala ja kun lähdin taas liikkeelle, vihellys oli korkea). Laskeutuminen Siedjonvaaralta järven rantaan koostui luonnollisesti jälleen yhdestä suuresta kivikosta. Taas olin iloinen vaellussauvoistani.

Viimeinen osa laskeutumisesta Siedjonjärvelle. Kivetöntäkin kulkureittiä alkoi näkyä.

Pääsin rantaan, jossa oli helppo kulkea pehmeää sammalta ja varvikkoa pitkin. Satuin rannalla kohtaan, jossa  järvessä oli hiekkapohja ja sopivan helppo laskeutuminen veteen: Aika peseytyä. Aivan parasta kyllä olla yksin tunturijärvellä auringonpaisteessa, peseytyä jääkylmässä vedessä ja istuskella kuivattelemassa. Heittämällä vaelluksen parhaita hetkiä, eikä ollut kiire mihinkään.

Pesupaikka.

Kuivatellessa.

Pyykkäilin siihen mennessä käytetyt vaatteet ja ripustin ne rinkan ulkopuolelle kuivumaan. Lopulta lähdin kävelemään rantaa pitkin kohti pohjoista. Laakealla niemellä pysähdyin kalastamaan Loimu-lippaa heitellen. Rannoilla näkyi pintovan pientä kalaa ja kauempana kävi silloin tällöin pinnassa isompiakin kaloja. Jonkin ajan päästä kokeilin ottaa itsestäni kuvan kalastamassa. Sattumalta juuri kuvan heitolla sain hyvän kokoisen harrin. Se hankasi siimaa ja itseään vedessä olleisiin kiviin, mutta onneksi uistin säilyi. Sain samoilta sijoilta vielä pari tärppiä - toinen kaloista innostui pomppimaan pinnan yläpuolella ja oli muutenkin sellainen energiapakkaus, että se saattoi olla taimen. Valitettavasti se irtosi ennen tunnistusta.

Heitto.

Eka harjus tälle reissulle.

Rannalla kasvaneet hillat olivat vielä raakoja. Maasto oli välillä kivikkoista, välillä soista. Kivikot alkoivat olla jo peruskauraa, joten tuota pikaa olin järven pohjoisrannalla. Siitä lähdin suunnistamaan suoraan pohjoiseen Kahperusjohkan varteen, jonne oli vajaa kilometri. Kohdassa, johon tulin, oli todella mukava parin kosken välinen virtaava niva, jossa kalastaa. Sain melko pian yhden "tikkuraudun", jonka vapautin koska leiriin oli vielä niin pitkästi matkaa. Muuta kalaa ei tullut vaikka pintakäyntejä olikin, joten kahlasin joen yli. Tässä oli jo sen verran leveyttä, että otin kengät pois ja laitoin kahluusandaalit jalkaan. Kengät roikkuivat kaulassa.

Kahperusjohkan kuohuja.

Kahperusjohkan nivaa.

Ensimmäinen rautu. Mielestäni vesiemme hienoin kala. Mustaan Senioriin nappasi, kunhan sain sen viritettyä uimaan niin, ettei se kellahtanut kyljelleen kovassa virrassa.

Kahperusjoen kahluupaikka. Aiemmat vaeltajat olivat jättäneet puusauvoja kahlaajien avuksi.

Jännää oli, mutta yli pääsin. Olin juuri kuivannut jalat ja laittanut kengät jalkaan, kun huomasin, että ***** teltta oli pudonnut kiinnityksestään. Paniikin poikasen kiristäessä mahaa tiirailin, näkyykö alavirrassa sinistä telttapakkausta posottamassa koskea alas. Ei näkynyt, joten ei auttanut muu kuin kahlata takaisin ja lähteä etsimään sitä, samalla kun kaikenlaisia skenaarioita pyöri päässä. Onneksi, onneksi teltta löytyi paikasta, johon olin laskenut rinkan kalastellessa, eikä minun tarvinnut lähteä kävelemään takaisin Siedjonjärvelle. Siispä pääsin jälleen kahlaamaan joen yli, ja tällä kertaa kaikki varusteet olivat mukana. Kiristin teltaremmit tuosta lähtien erityisen huolellisesti.

Teltta löytyi ruohikosta, jonne olin rinkan laskenut aiemminkin...

Auringonvalo alkoi jo kellertää, mutta vielä oli heiteltävä uistinta toisellakin rannalla. Mustalla Seniorilla nousi toinenkin rautu. Hyvä päivä siis kalastuksellisesti. Näistä olisi voinut tehdä ns. tikkukaloja nuotiolla ja rannalla olikin vanha nuotiopaikka. Jatkoin matkaa kohti pohjoista ja Kalottireittiä. Katsoin vähän kompassista suuntaa ja päättelin, että horisontissa näkyvien lakien on oltava Kahperusvaarat, joiden edestä Kalottireitti kulkee, joten suuntasin niitä kohti.

Edelleen näköetäisyydellä edellisestä leiripaikasta. :) Melkoinen nousu Siedjonjärveltä jo tässä vaiheessa.

En tiedä mikä naksahti päässä, mutta ensimmäisten mäkien ja kivikoiden jälkeen alkoi ihan jumalaton flow. Kivikot loppuivat ja yhtäkkiä maisemat ilta-auringossa olivat sellaiset, että tuntui kuin olisin kävellyt Rohanissa ja hetkenä minä hyvänsä rohirrim olisi voinut laukata esiin. Ei laukannut, mutta nautin olostani silti. Näin riekon, joka lehahti ihan jaloistani muutaman metrin päähän heiluttelemaan pyrstöään. Sormusten Herra -quotet kiersivät kehää päässäni ja askel suorastaan liisi.

Riekon suojaväritys.

Kahperusvaarat - Suomen Rohan.

Järjestäytyneet kivet kuivan puron pohjalla.

Vähän ennen Kalottireittiä ylitin reheviä kuivia purouomia. Yhden varresta löysin fossiililta näyttäneen kiven ja poimin sen mukaani. Jossain vaiheessa varpaitani alkoi särkeä mystisesti, mutta sille ei mahtanut mitään ja matkaakin oli enää muutama kilometri. Pääsin lopulta Kalottireitille ja aloin seurata sitä kohti Meekonjärven tupaa. Kohta Kahperusvaarojen takaa paljastui Meekonlaakson maisemat. Liioittelematta se on yksi Suomen hienoimmista paikoista ja ei ihme, että laakson reunalla kohoava erikoinen Saivaara kantaa nykyään UKK:n muistokylttiä (spoiler-kuvavaroitus). Urkki tykkäsi vaellella ja hiihdellä näillä seuduilla.

Saivaara.

Meekonlaakso ja vasemmalla Meekonpahta. Meekonjärvi on alhaalla vasemmalla, oikealla Jogas-/Porojärvi. Järvien ja jokien nimet tuntuvat olevan aika liukuva käsite, koska Jogas- ja Porojärvi ovat yhteydessä toisiinsa ja Kahperusjohkan "päähaara" muuttuukin ylempänä Kuonjarjohkaksi.

Jalkojenlepuutustauko.

Tuvan tuolla puolen näkyi houkuttelevan tyyni järvi, jonne teki mieli mennä kalaan. Viimeinen kilometri sattui varpaissa ihan tosissaan. Kengät eivät puristaneet ja kaikki liikkui normaalisti, mutta jostain syystä ukkovarpaita kirveli. Ihailin silti maisemia ja pääsin Meekonjärven tuvalle hyvissä voimissa. Koska Meekonjärven laakso oli niin hieno, jalat niin kipeät ja alkoi jo hämärtää, päätin etten jaksaisi enää jatkaa Reikämaahan yöksi vaan jäisin tänne.

Kopistelin sisään tupaan, jossa oli lisäkseni vain yksi henkilö, jo viisi-kuusi viikkoa yksin vaellellut mies. Vaihdoimme kuulumiset ja laitoin makuupaikkani valmiiksi. Lähdin yrittämään kalastusta, mutta kuten tupamies oli sanonut, rannan ja tuvan välissä ollut pajukko oli käytännössä läpitunkematon... Yritin tunkeutua itseäni pidemmässä pajukossa ollutta polkua melko pitkälle, mutta luovutin, kun vastaan tuli polkua leveämpi vesilätäkkö enkä nähnyt, miten syvä se oli - näytti liian syvältä. (Edit: Kuulemma pajukko EI ole läpitunkematon ja hyväkin kalastuspaikka on löydettävissä. :P) Palasin siis tuvalle ja aloin tehdä ruokaa. Niihin aikoihin tuvalle saapui pari muutakin vaeltajaa, suunnilleen omaa ikäluokkaani ollut mieskaksikko. Niin me neljä ruokailimme ja kuuntelimme vaellusmiehen tarinoita. Välillä vetäydyin kirjoittelemaan muistiinpanoja, valmistauduin iltapuulle ja pyörähdin pihalla katsomassa kuutamoa. Huomasin venytellessä, että kipeät varpaat olivat nyt tunnottomat... Ystävällisesti tarjottujen minttukaakaoiden jälkeen laitoimme nelisin laverille nukkumaan. Aluksi vähän epäilytti nukkuminen tuntemattomien seurassa, mutta tulimme juttuun eikä teltan pystytys houkutellut. Neljä mahtui mukavasti, lisäihmisten kanssa olisi pitänyt jo vähän tiivistää.

Rakeinen kuutamo ja Meekonjärven tuvan puucee.

Päivämatka: 15 km. Lähdin ehkä noin klo 9 ja tuvalle saavuin vähän ennen pimeän tuloa, ehkä 22 maissa.

Päivän reitti. Siedjonjärvestä Kahperusvaaran alle se on aika vapaalla kädellä piirretty, mutta mukailee totuutta.

Yksinvaellus Käsivarressa osa 3: Paihkasjärvi-Siedjonjärvi

Osa 1 - Valmistautuminen
Osa 2 - Kilpisjärvi - Paihkasjärvi
Koko vaellusreitti.
Tämän päivän reitti (myös kuvana raportin alaosassa).
Kuvat avautuvat samaan ikkunaan.

Sain yön nukuttua ja heräsin noin 7:45. Makoilin vähän aikaa ja sitten kasailin leirin. Ilma oli viileä ja enteili sadetta, vaikka aiemmin aamulla aurinko paistoikin ja lämmitti telttaa. Kasailin leirin, pesin edellisillan pannut, heitin tunturipuron raikkautta kasvoilleni ja noin tunti heräämisestä lähdin kohti Termisjärven tupaa. Säästin aamukahvittelun ja aamupala-lounaan sinne; lähtiessä haukkasin vain energiapatukkaa ja vettä. Aioin paistaa tuvalla makkarat, jotka olin alunperin aikonut paistella edellisenä iltana. Sää oli hetken aikaa kuiva, mutta sade tuntui painavan päälle.

Telttapaikka aamulla. Termisvaaran laki oli sumupilven peitossa, mutta idässä kajasti kirkkaampi taivas.

Päätös tehdä edellisillan leiri Paihkasjärven alueelle osoittautui oikeaksi. Polku Termisjärven tuvalle oli jatkuvasti enemmän tai vähemmän vetinen. Mönkijänjälki oli liejuinen, rinnesuo taas... soinen. Mutta maisemat olivat tosi hienot ja pääsin tuvalle juuri sateen alkaessa. Viimeiset tuvalla yöpyneet lähtivät minun tullessani puoli yhdentoista maissa. Samaan aikaan tuvalle saapui porukka oululaisia syömään ja keittelemään kahvit. He olivat jo matkalla Kilpisjärvelle ja sainkin heiltä mm. paketillisen voita, josta kyllä iloitsin monta kertaa reissun aikana, vaikka aluksi kieltäydyinkin ottamasta sitä. Kiitos vielä kerran, jos joku teistä lukee tämän ja tunnistaa itsensä!

Termisjärven tupa. Sadepilvet hiipivät alemmas...

Omakuvan harjoittelua ja sateen pitoa Termisjärven tuvalla.

Viivyin tuvalla aika pitkän tovin ja kuivattelin vaatteita. Keitin kahvivettä kamiinalla ja paistoin makkarat. Samoilla lämmöillä oululaiset kuivasivat kamppeitaan. Rinkkakin keveni, kun löysin sivutaskusta täyden 1,5 litran vesipullon, jonka luulin kadottaneeni jo Keminmaassa... Se sai jäädä matkasta. Sain syötyä 3 makkaraa ja samalla silmäilin päivän reittiä. Oulun väeltä olin saanut vinkin, että Termisjärven itäpäässä on lompareita, joista nousee harjuksia. Heillä oli mukana myös tenkara-vapoja, jollaisen näin nyt ensimmäistä kertaa. Se on vähän kuin teleskooppionkivapa, mutta pakkautuu lyhyemmäksi ja on tarkoitettu perhostukseen puroilla. Siinä ei ole kelaa vaan siima perhoineen kiinnitetään vapaan. Tenkara on suosittu kalastustyyli Japanissa ja rantautuu (hehheh) vähitellen muuallekin.

Yhden maissa lähdin jatkamaan matkaa, kun näytti siltä, että taivas alkaa kirkastua. Aloitin kalastelun aika pian tuvalta lähdön jälkeen, kun Termisjärveen laski Salmikuruun mukavan näköinen puro. Salmikuru tunnetaan "auton kokoisista" kivistään eikä se ole erityisen rakastettu reitti vaeltajien keskuudessa. Utelias kun olen, niin haluaisin ehkä silti kokeilla sitä kerran, jotta tietäisin olla menemättä toiste. Tylsää olla vain kuulopuheiden varassa!

Näkymä "pahamaineiseen" Salmikuruun.

Reissun uistinvalikoima. Taimen, rautu ja harri olivat tähtäimessä. Lippoja, pari pitkälle lentävää lusikkaa, jigejä syvänteiden ronkkimiseen, vaappuja sekä matalaan että syvään veteen ja pari kevlar-peruketta pahan päivän (haukien) varalle löytyi vaellusvalikoimasta. Heittelin näitä UL-virvelillä.

Heittelin puron suulla vähän aikaa, mutten saanut mitään. Vesi oli kirkasta ja aurinko paistoi. Ilman takkia pärjäsi hyvin ja tauolla söin maasta karpaloita. Kun pääsin järven itäpäähän ja näin ensimmäistä kertaa Jollán-Mallan takaa avautuvan maiseman, niin olihan se hieno: Termisjärvestä laskevat purot/joet kohisivat rinnettä alas ja maisemaa täplittivät monenkokoiset ja -muotoiset lammet. Vaeltajapariskunta oli löytänyt sieltä mahtavan leiripaikan ja mies näytti kantavan leiriin isoa kalaa, joka saattoi olla harri.

Termisjärven laaksoa. Lämmintä pukkasi, mutta myös tuulta.

Termisjärven itäpuolen lompareita, jotka jatkuivat tästä pohjoiseen. Kalan kantaja oikeassa reunassa.

En kehdannut jäädä häiritsemään leiriytyjiä tuppautumalla kalastamaan, joten jatkoin matkaani. Pian ylitin jo ensimmäisiä puroja, jotka eivät näin ensikertalaiselle olleet kovin helppoja. Muilta kulkijoilta se näytti onnistuvan aika kepeästi, kuten itseltänikin myöhemmin. Pysähdyin heittelemään lompololle, johon laski kaksi vuolasta puroa. Sain hyvän kokoisen harjuksen, mutten halunnut vielä leiriytyä tai pitää taukoa, joten laskin sen takaisin kotilompoloonsa.

Kalaa vapauttaessani alkoi rivakka sadekuuro, joka sai minut liikkeelle. Ukkosen jyrinääkin kuului matkan päästä. Kun pakkasin kalastus- ja kahlausvälineitäni, pari ohitti minut purojen halki hypähdellen. Minua ei paljoa naurattanut ylittää kiviä pitkin syvää (= yli polven) puroa rinkka selässä, samalla kun täydessä pituudessaan oleva virvelini odotti ukkosenjohdattimen virkaa. Jos olisin luiskahtanut, niin vähintään kengät olisivat kastuneet. Selvisin kuivana ilman salaman iskua ja sadekin lakkasi. Sateenkaaren kajossa, voitokkaana, jatkoin matkaani kohti Kutturankurua, jota pitkin aioin jatkaa pohjoiseen seuraavaan leiripaikkaani Siedjonjärven länsirannalle.

Vaikka sade oli tulossa, niin upaa maisemaa oli pakko kuvata.

Sadekuuro ohitti minut. Sateenkaarta oli paljon mukavampi katsella.

Polku, jonka piti mennä Kutturankuruun, katosi sekä minulta että pariskunnalta, joka oli aiemmin ohittanut minut. Näin kuitenkin itse kurun, joten hieman kivikoita pitkin pohjoiseen seikkailtuani löysin lopulta oikean reitin. Kurun kiipeäminen oli siihen astisista rankin osuus ja pysähtelin usein. Kutturankurulla kännykkä taisi toimia viimeistä kertaa ja siitä eteenpäin olinkin 4 päivää peittoalueen ulkopuolella. Kurun pohjalla kohisi puro, jota reunustivat paikoin melko jyrkätkin kiviseinämät. Kurun yläpäässä kulku oli helpompaa ja polkukin siirtyi puron toiselle puolen, aurinkoiselle itärannalle. Oli selvää, kummalle puolelle puroa aurinko paistoi enemmän, sillä aurinkoisella puolella ruohot ja kukat kukoistivat ja loistivat auringossa, kun taas varjon puolella oli pelkkiä harmaita kiviä.

Kutturankurun polku löytyi lopulta tuolta toiselta reunalta.

Omakuva, mikä ihana tekosyy pitää taukoa ja syödä vähän lakritsisuklaata.

Elämä varjossa vs. elämä valossa. Itse kyllä valitsen jälkimmäisen.

Minusta kirkas vesi näytti niin siistiltä, että esittelenpä muillekin! Huomaa vedenpinnan rikkovat vaaleanvihreät sammaleet.

Minut aiemmin ohittanut pariskunta oli leiriytynyt aivan upealle paikalle Kutturankurun itäpuoliselle Gohpevárrin rinteelle. Sieltä näki kauas etelään ja aurinkokin paistoi. Jutustelimme kurun kiipeämisestä, tulevista reiteistä ja menneistä vaelluksista. Kuulin tarinoita alueen autiotuvista. Kunnon erämaafarmasistina myös täydensin heidän lääkearsenaaliaan allergialääkkeellä. Rouvalle oli noussut kutisevia paukamia, mutta minua eivät sääsket ja mäkärät jostain syystä kiusanneet, joten annoin suurimman osan antihistamiineistani heille.

Itse lähdin vielä tavoittelemaan Siedjonjärven länsirantaa, jonne olin suunnitelmani mukaan leiriytymässä kolmanneksi yöksi. Melkein kaduin päätöstäni, kun eteen tuli jälleen yksi iso kivikko ylitettäväksi. Tällä kertaa huomasin, että aiemmat kulkijat olivat merkanneet kulkureitin pinoamalla pieniä kiviä isojen päälle. Pääsinkin kivikon yli kohtalaista tahtia ja fiilistelin Gohpevárrin länsirinteeltä avautuvia näkymiä. Päätin sittenkin leiriytyä tänne, koska oli vielä aurinkoista ja paikka oli niin hieno. Näin Siedjonjärven, mutta sinne oli vielä niin pitkä matka, että päätin viettää pidemmän illan (kello oli noin 19:30). Keittelin pastat makkaralla ja kuivattelin sateessa kastuneita varusteita ilta-auringossa. Nukkumaan laittaessa ja hämärän laskeutuessa mietin, että nyt olisi kerran elämässä -tilaisuus nähdä revontulia vaelluksella, mutta makuupussissa oli jo niin ihanan lämmin, ettei taistelutahtoa riittänyt kohdata illan koleutta: nukahdin.

Polkumerkkejä kivikossa. Ensimmäinen on ihan vasemmassa reunassa, seuraavat keskempänä kuvaa.

Muu seura iltaleirissä vaihteli, mutta nämä pysyivät.

Tältä leiripaikalta aukeni Maisema, eikä yhtään harmittanut leiriytyä tarkoitettua aiemmin. Keskellä näkyy Siedjonjärvi, jonne alunperin aioin yöksi.

Kello oli leiriytyessä about 19:30 eli yhteensä olin liikkeellä reilut kahdeksan tuntia ja matkaa tuli 13 kilometriä. Alla päivän reitti:

Termisjärven pohjoisrantaa Kutturankurulle, jota pitkin pohjoiseen Gohpevárrin rinteille yöksi.

Käsivarren vaellus yksin: Osa 2 - Kilpisjärvi-Paihkasjärvi 11.8.2017

Ohje: Kuvien pitäisi avautua uuteen välilehteen. Jos ei, niin kannattaa avata ne. Tätä kirjoittaessa galleriatoiminto ei oikein pelaa. Päivitin lopunkin pakkausosion edelliseen päiväkirjamerkintään.

Osa 1: Valmistautuminen

Olin jo aiemmin matkustanut Espoosta Keminmaahan. Matkan piti jatkua niin, että lähtisin junalla Kemistä Rovaniemelle ja hyppäisin sieltä bussiin, joka on Kilpisjärvellä 17:30 jälkeen. Kun pääsimme vanhempieni kanssa Kemin juna-asemalle, paljastui, että juna oli noin 80 minuuttia myöhässä. En saanut ajoissa tietoa, odottaisiko Kilpisjärven bussi Rovaniemellä junasta tulijoita, joten vanhempani armollisesti kuskasivat minua ylimääräiset 100 km Rovaniemelle asti. Huvin piikkiin meni tämäkin reissu, onneksi. :)


Juna oli myöhässä. Kiitos VR.

Bussi odotti junasta tulijoita, mutta olipa mukavampi tunne päästä bussiin jo heti linja-autoasemalta asti eikä stressata junassa, joutuisinko yöpymään Rovaniemellä ja taas myöhäistämään retkisuunnitelmaani vai en. Bussimatka kesti kuutisen tuntia. Heti kaupungin keskustasta viereeni tupsahti tukevasti humalassa näin aamupäivästä ollut mies, joka puhui taukoamatta seuraavat nelisenkymmentä kilometriä. (-Shaako tähän ishtua? -Jos pysyt pystyssä niin istu vaan.) Onneksi hän puhui sen verran hiljaa, että pääsin pään nyökyttelyllä. Hän ei myöskään nukkunut pysäkkinsä ohitse.
Koska olimme odottaneet junasta tulevia matkustajia, tauoille ei ollut aikaa. En ollut ottanut vaellukselle lukemista mukaan, joten olin ajatellut ostaa jonkin lehden taukopaikalta. Se kuitenkaan ei onnistunut. Puhelintakaan en viitsinyt räplätä, koska bussissa ei ollut virtapistokkeita ja akkua piti säästää.

Perillä

Matka kuitenkin meni ihan mukavasti, ja Palojoensuussa vaihtunut kuski tunnisti nimeni matkustajalistasta - hän on samalta kylältä kotoisin kuin isäni, ja tuntee paljonkin sukulaisiani. Siinä sitten turistiin mukavia, kunnes Saanan rinne alkoi näkyä, Kilpisjärven Luontotalon pysäkki tuli vastaan ja jäin kyydistä. Nyt se alkaa!

Pysäkillä kimppuun tuli heti  lupaava parvi mäkäräisiä. Ne eivät häirinneet liikaa, joten myrkkyä lisäämättä heitin  rinkan selkään ja lukaisinalueen infotaulut Luontokeskuksen parkkipaikalla. Sitten lähdin ihdoin Kalottireitille ja kohti Termisjärveä noin klo 18:20. Lähetin viimeiset viestit ja pakolliset sometukset ennen kännykän sulkemista.


Luontokeskuksen parkkipaikka. Saana-tunturi näkyy taustalla.

Ensimmäiset kilometrit kuljin mukavassa tunturikoivikossa. Vaikutti siltä, että Norjan puolelta päälle tulee sadekuuro tai useampi, mutta onneksi ei satanut muutamaa pisaraa enempää. Ylitin Tsahkaljärveen laskevan puron siltaa pitkin. Samalla tunturikoivikko päättyi ja puuton alue alkoi. Sillan toisella puolella ollut opaste antoi ymmärtää, että Termisjärvelle olisi matkaa vielä 12 kilometriä. Aloin seurata mielestäni selkeintä polkua kohti itää.


Kilpisjärven tunturikoivikkoa.

Kulku oli aika rankkaa, sillä maasto vaihteli kivikosta pehmeähköön, rinkka oli painavimmillaan ja vaellussauvat vielä matkustusmoodissa sivutaskussa. Otin sauvat käyttöön ja annoin arvoa sille, että olin ottanut molemmat sauvat mukaan - jossain vaiheessa olin harkinnut ottavani vain yhden. Sauvat antoivat tukea ja kevensivät kulkua yllättävän paljon. Ihastelin näkymiä Norjaan.


Näkymä Saanalle ja Norjan puolelle.

Jossain kohtaa seuraamani mönkijänura kääntyi mielestäni liikaa pohjoiseen enkä jaksanut enää seurata sitä, sillä en ollut satavarma, minne ura johtaisi. Näin kuitenkin jo, missä jyrkät tunturirinteet syöksyivät kohti Termisjärveä, joten aloin kulkea suoraan maaston halki. Virhe vai ei, en tiedä. Osa matkasta oli mukavaa kangasta, osa oli kohtalaisen helppokulkuista "rinnesuota", ja kohtasinpa myös kierrettäviä lampareita, pieniä solisevia puroja ja niistä siinneitä sääskiä. Etelästä Paihkasvaaran rinteiltä kuului kummallisia eläinten huutoja - naaleja tai kettuja kenties? Pari kilometriä kuljettuani ylitin ensimmäisen "kunnon" puron kiviä pitkin ja saavutin taas oikeaan suuntaan menevän polun.

 

Tuolla jossain rinteet laskeutuvat Termisjärveen. Oikealta lukien kuvassa taitavat näkyä Paihkasvaara, Termisvaara ja yksi Salmivaarojen huipuista.

 

Punaiseksi värjäytynyt lammikko. Myös kokonaisia punaisia puroja näkyi siellä täällä.

Termisjärven autiotupa näkyi jo, ja sinne olisin halunnut yöksi. Ilta alkoi kuitenkin jo hämärtyä ja aiemmin kohtaamani miehet olivat sanoneet, että reitti Termisjärven tuvalle on märkä. Tupa ei vaikuttanut tulevan yhtään lähemmäs ja kartasta päätellen matkaa oli vielä useampi kilometri. Niinpä jäin Paihkasjärven itäpuolelle kuivalle mutta möykkyiselle alueelle telttoineni yöksi. Matka päättyi noin puoli kahdeltatoista yöllä. Tuuli alkoi puhaltaa. Väsyneenä kokosin teltan, hain vettä purosta ja laitoin trangian pikavauhtia tulille teltan tuulensuojaiselle puolelle. Lisäsin pastaani liikaa vettä ja sitä kiehutellessani lapioin keitoksesta kuolleita sääskiä lähemmäs kymmenen. Juuri kun sain ruuan riittävän valmiiksi, alkoi sadella. Jouduin nukkumaan korvatulpat korvissa, sillä jokin teltanlieve jäi sen verran löysälle, että se läpätti tuulessa. Etsin mukavaa asentoa. Nukahdin väsyneenä ja hieman itseäni epäillen.


ermisjärven tupa näkyy jo illan kajossa. Tässä näkyy jo, minkä takia Termisjärvi on suosittu kohde. Monta tunturia nousee jyrkästi 400 metriä järven pinnasta. Laakso on jäätikön muovaama.

Liikkeellä: 18:20-23:30. Kuljettu matka: n. 10 km.

 

Arvio ensimmäisen illan reitistä.