Mantuilua: Yksinvaellus Käsivarressa osa 3: Paihkasjärvi-Siedjonjärvi

Osa 1 - Valmistautuminen
Osa 2 - Kilpisjärvi - Paihkasjärvi
Koko vaellusreitti.
Tämän päivän reitti (myös kuvana raportin alaosassa).
Kuvat avautuvat samaan ikkunaan.

Sain yön nukuttua ja heräsin noin 7:45. Makoilin vähän aikaa ja sitten kasailin leirin. Ilma oli viileä ja enteili sadetta, vaikka aiemmin aamulla aurinko paistoikin ja lämmitti telttaa. Kasailin leirin, pesin edellisillan pannut, heitin tunturipuron raikkautta kasvoilleni ja noin tunti heräämisestä lähdin kohti Termisjärven tupaa. Säästin aamukahvittelun ja aamupala-lounaan sinne; lähtiessä haukkasin vain energiapatukkaa ja vettä. Aioin paistaa tuvalla makkarat, jotka olin alunperin aikonut paistella edellisenä iltana. Sää oli hetken aikaa kuiva, mutta sade tuntui painavan päälle.

Telttapaikka aamulla. Termisvaaran laki oli sumupilven peitossa, mutta idässä kajasti kirkkaampi taivas.

Päätös tehdä edellisillan leiri Paihkasjärven alueelle osoittautui oikeaksi. Polku Termisjärven tuvalle oli jatkuvasti enemmän tai vähemmän vetinen. Mönkijänjälki oli liejuinen, rinnesuo taas... soinen. Mutta maisemat olivat tosi hienot ja pääsin tuvalle juuri sateen alkaessa. Viimeiset tuvalla yöpyneet lähtivät minun tullessani puoli yhdentoista maissa. Samaan aikaan tuvalle saapui porukka oululaisia syömään ja keittelemään kahvit. He olivat jo matkalla Kilpisjärvelle ja sainkin heiltä mm. paketillisen voita, josta kyllä iloitsin monta kertaa reissun aikana, vaikka aluksi kieltäydyinkin ottamasta sitä. Kiitos vielä kerran, jos joku teistä lukee tämän ja tunnistaa itsensä!

Termisjärven tupa. Sadepilvet hiipivät alemmas...

Omakuvan harjoittelua ja sateen pitoa Termisjärven tuvalla.

Viivyin tuvalla aika pitkän tovin ja kuivattelin vaatteita. Keitin kahvivettä kamiinalla ja paistoin makkarat. Samoilla lämmöillä oululaiset kuivasivat kamppeitaan. Rinkkakin keveni, kun löysin sivutaskusta täyden 1,5 litran vesipullon, jonka luulin kadottaneeni jo Keminmaassa... Se sai jäädä matkasta. Sain syötyä 3 makkaraa ja samalla silmäilin päivän reittiä. Oulun väeltä olin saanut vinkin, että Termisjärven itäpäässä on lompareita, joista nousee harjuksia. Heillä oli mukana myös tenkara-vapoja, jollaisen näin nyt ensimmäistä kertaa. Se on vähän kuin teleskooppionkivapa, mutta pakkautuu lyhyemmäksi ja on tarkoitettu perhostukseen puroilla. Siinä ei ole kelaa vaan siima perhoineen kiinnitetään vapaan. Tenkara on suosittu kalastustyyli Japanissa ja rantautuu (hehheh) vähitellen muuallekin.

Yhden maissa lähdin jatkamaan matkaa, kun näytti siltä, että taivas alkaa kirkastua. Aloitin kalastelun aika pian tuvalta lähdön jälkeen, kun Termisjärveen laski Salmikuruun mukavan näköinen puro. Salmikuru tunnetaan "auton kokoisista" kivistään eikä se ole erityisen rakastettu reitti vaeltajien keskuudessa. Utelias kun olen, niin haluaisin ehkä silti kokeilla sitä kerran, jotta tietäisin olla menemättä toiste. Tylsää olla vain kuulopuheiden varassa!

Näkymä "pahamaineiseen" Salmikuruun.

Reissun uistinvalikoima. Taimen, rautu ja harri olivat tähtäimessä. Lippoja, pari pitkälle lentävää lusikkaa, jigejä syvänteiden ronkkimiseen, vaappuja sekä matalaan että syvään veteen ja pari kevlar-peruketta pahan päivän (haukien) varalle löytyi vaellusvalikoimasta. Heittelin näitä UL-virvelillä.

Heittelin puron suulla vähän aikaa, mutten saanut mitään. Vesi oli kirkasta ja aurinko paistoi. Ilman takkia pärjäsi hyvin ja tauolla söin maasta karpaloita. Kun pääsin järven itäpäähän ja näin ensimmäistä kertaa Jollán-Mallan takaa avautuvan maiseman, niin olihan se hieno: Termisjärvestä laskevat purot/joet kohisivat rinnettä alas ja maisemaa täplittivät monenkokoiset ja -muotoiset lammet. Vaeltajapariskunta oli löytänyt sieltä mahtavan leiripaikan ja mies näytti kantavan leiriin isoa kalaa, joka saattoi olla harri.

Termisjärven laaksoa. Lämmintä pukkasi, mutta myös tuulta.

Termisjärven itäpuolen lompareita, jotka jatkuivat tästä pohjoiseen. Kalan kantaja oikeassa reunassa.

En kehdannut jäädä häiritsemään leiriytyjiä tuppautumalla kalastamaan, joten jatkoin matkaani. Pian ylitin jo ensimmäisiä puroja, jotka eivät näin ensikertalaiselle olleet kovin helppoja. Muilta kulkijoilta se näytti onnistuvan aika kepeästi, kuten itseltänikin myöhemmin. Pysähdyin heittelemään lompololle, johon laski kaksi vuolasta puroa. Sain hyvän kokoisen harjuksen, mutten halunnut vielä leiriytyä tai pitää taukoa, joten laskin sen takaisin kotilompoloonsa.

Kalaa vapauttaessani alkoi rivakka sadekuuro, joka sai minut liikkeelle. Ukkosen jyrinääkin kuului matkan päästä. Kun pakkasin kalastus- ja kahlausvälineitäni, pari ohitti minut purojen halki hypähdellen. Minua ei paljoa naurattanut ylittää kiviä pitkin syvää (= yli polven) puroa rinkka selässä, samalla kun täydessä pituudessaan oleva virvelini odotti ukkosenjohdattimen virkaa. Jos olisin luiskahtanut, niin vähintään kengät olisivat kastuneet. Selvisin kuivana ilman salaman iskua ja sadekin lakkasi. Sateenkaaren kajossa, voitokkaana, jatkoin matkaani kohti Kutturankurua, jota pitkin aioin jatkaa pohjoiseen seuraavaan leiripaikkaani Siedjonjärven länsirannalle.

Vaikka sade oli tulossa, niin upaa maisemaa oli pakko kuvata.

Sadekuuro ohitti minut. Sateenkaarta oli paljon mukavampi katsella.

Polku, jonka piti mennä Kutturankuruun, katosi sekä minulta että pariskunnalta, joka oli aiemmin ohittanut minut. Näin kuitenkin itse kurun, joten hieman kivikoita pitkin pohjoiseen seikkailtuani löysin lopulta oikean reitin. Kurun kiipeäminen oli siihen astisista rankin osuus ja pysähtelin usein. Kutturankurulla kännykkä taisi toimia viimeistä kertaa ja siitä eteenpäin olinkin 4 päivää peittoalueen ulkopuolella. Kurun pohjalla kohisi puro, jota reunustivat paikoin melko jyrkätkin kiviseinämät. Kurun yläpäässä kulku oli helpompaa ja polkukin siirtyi puron toiselle puolen, aurinkoiselle itärannalle. Oli selvää, kummalle puolelle puroa aurinko paistoi enemmän, sillä aurinkoisella puolella ruohot ja kukat kukoistivat ja loistivat auringossa, kun taas varjon puolella oli pelkkiä harmaita kiviä.

Kutturankurun polku löytyi lopulta tuolta toiselta reunalta.

Omakuva, mikä ihana tekosyy pitää taukoa ja syödä vähän lakritsisuklaata.

Elämä varjossa vs. elämä valossa. Itse kyllä valitsen jälkimmäisen.

Minusta kirkas vesi näytti niin siistiltä, että esittelenpä muillekin! Huomaa vedenpinnan rikkovat vaaleanvihreät sammaleet.

Minut aiemmin ohittanut pariskunta oli leiriytynyt aivan upealle paikalle Kutturankurun itäpuoliselle Gohpevárrin rinteelle. Sieltä näki kauas etelään ja aurinkokin paistoi. Jutustelimme kurun kiipeämisestä, tulevista reiteistä ja menneistä vaelluksista. Kuulin tarinoita alueen autiotuvista. Kunnon erämaafarmasistina myös täydensin heidän lääkearsenaaliaan allergialääkkeellä. Rouvalle oli noussut kutisevia paukamia, mutta minua eivät sääsket ja mäkärät jostain syystä kiusanneet, joten annoin suurimman osan antihistamiineistani heille.

Itse lähdin vielä tavoittelemaan Siedjonjärven länsirantaa, jonne olin suunnitelmani mukaan leiriytymässä kolmanneksi yöksi. Melkein kaduin päätöstäni, kun eteen tuli jälleen yksi iso kivikko ylitettäväksi. Tällä kertaa huomasin, että aiemmat kulkijat olivat merkanneet kulkureitin pinoamalla pieniä kiviä isojen päälle. Pääsinkin kivikon yli kohtalaista tahtia ja fiilistelin Gohpevárrin länsirinteeltä avautuvia näkymiä. Päätin sittenkin leiriytyä tänne, koska oli vielä aurinkoista ja paikka oli niin hieno. Näin Siedjonjärven, mutta sinne oli vielä niin pitkä matka, että päätin viettää pidemmän illan (kello oli noin 19:30). Keittelin pastat makkaralla ja kuivattelin sateessa kastuneita varusteita ilta-auringossa. Nukkumaan laittaessa ja hämärän laskeutuessa mietin, että nyt olisi kerran elämässä -tilaisuus nähdä revontulia vaelluksella, mutta makuupussissa oli jo niin ihanan lämmin, ettei taistelutahtoa riittänyt kohdata illan koleutta: nukahdin.