Ropin reissu heinäkuussa 2018: Osa 4 Termisjärvelle

Aamusella pakkasin kamat ja lähdin kävelemään kohti Vartsajokea, jonka rannassa ajattelin tehdä aamukahvit ja -palat. Suunnitelma oli kävellä joen latvalle ylävirtaan ja laskeutua Unkkavaaralta Termisjärvelle (kartta on loppupäässä). Matkalla jokivarteen näin tunturikihun ja jossain kohtaa melkein astuin vasta kuoriutuneen, hurjasti piipittävän linnunpojan päälle. Päivästä tuli varmaan tähän astisen elämäni pisin vaelluspäivä, monellakin tapaa.

Tunturikihu kotimaisemissaan.
.

Aamukahvin keitto häämöttää. Jäännöslumipenkasta lähti säkättävä riekko.

Aamupala.

Kun olin aamupalastellut, heitin kokeeksi virvelillä pari heittoa ja taimenta alkoi nousta. En raaskinut kalastaa kolmihaarakoukulla, joten vaihdoin kokeeksi yksihaaraisella väkäsettömällä koukulla varustetun Junan. Olin tyytyväinen valintaani, koska vaikka yritin kalastaa vain syvimmiltä näyttävät montut, en silti onnistunut saamaan yhtäkään mitallista kalaa. Joillain heitoilla saattoi olla useampikin tärppi...

Alkuperäisestä suunnitelmasta kävellä jokea ylävirtaan ei tullut mitään, kun kalastuksesta innostuneena seurasinkin kuohuvaa jokea alavirtaan. Kävi se niinkin.

Juna ja Juna.

Ottipaikkoja. 

Lopulta parin kilometrin kalastelun jälkeen tulin poroaidalle, jota lähdin seuraamaan kohti Termisjärveä. Päivän kartta löytyy jutun lopusta. Pidin Unkkajärvellä lounastauon. Meksikonpadan poristessa alkoi ripsiä vettä joten sain suojella trangiaa sateelta. Huomasin myös kalan käyvän pinnassa melko lähellä rantaa. Heitin pientä mustaa Meppsiä ja sain yllätyksekseni hyvän kokoisen siian. Ruoka oli jo melkein valmista, joten kalalla kävi taas tuuri. Päätin kuitenkin, että kun pääsisin Termisjärven itäpään lompareille, pyytäisin sieltä harjuksen iltapalaksi - viime reissulla se ainakin vaikutti helpolta.

Unkkajärveltä lähtiessä alkoivatkin päivän hankaluudet. "Polku" muuttui taas mönkijäuraksi, joka näkyi silloin ja meni suohon tällöin. Aluksi seurailin poluntapaista metsän puolella, mutta sen tihennyttyä liikaa siirryin avoimempaan rinteeseen. Se tarkoitti kivikkoa. Lisäksi alkoi sataa ja ukkonenkin jyrähteli, kun etenin etanan vauhtia itseni kokoisessa lohkareikossa. Aina juuri ennen sadekuuroa sääsket kävivät äkäisiksi ja ensimmäistä kertaa piti laittaa sääskihuppu päähän. Välillä eteen tuli kunnon pajukoita, joiden läpi onneksi virtasi pieniä puroja, joita pitkin pystyi pientä väkivaltaa käyttäen kävelemään. Niin olivat porotkin tehneet. Lappi.

Kivikkoa ja ukkosta, mikäs sen rennompaa.

Paahdetut kädet sääskien syötäväksi.

Seuraa riitti.

 

Poron polku keskellä. Onneksi.

Jossain vaiheessa kivikko loppui ja kulku helpottui. Keskellä tuntureita häämöttää Kutturankuru, josta menin edellisenä vuonna ylös.

Jossain vaiheessa pusikko ja kivikko loppui ja pääsin etenemään rehellistä mönkijäuraa. Muutama puron ylitys aiheutti vielä päänvaivaa, mutta lopulta Termisjärven U-laakso näkyi jo ja sadekin lakkasi. Järven itäpään Jollan Mallan päällä oli lähes-lentoikäinen haukka, joka vihelteli ja maukui vanhempiensa perään. Seurailin sitä kalastellessani. Kaikkeni yritin, mutta taaskaan ei tullut ruokakalaa oikeaan aikaan. Lopulta luovutin ja lähdin vain kävelemään kohti Termisjärven autiotupaa. Sinne oli matkaa vielä kolmisen kilometriä ja olin jo ihan rikki, mutta pidin katseen vain polussa ja etenin askel kerrallaan.

Termisjärven ruuhilaakso.

Aurinko alkoi paistaa.

Kiiltäviä rinteitä.

Päivän matka.

Lopulta pääsin tuvan nurkille. Huomasin, että siellä on joku - ensimmäinen ihminen noin viiteen päivään. Rymistelin sisään lämpimään tupaan ja ripustelin kamppeeni kuivumaan. Sitten aloin keittää iltaruokaa ja -teetä. Tarjosin tupatoverilleni, joka oli siihen saakka ollut hiljaa, tilkan rommia teen sekaan ja avasin taukoamattoman puhetulvan ja varuste-esittelyn.

Jossain vaiheessa iltaa paikalle tuli kolmaskin majoittuja, joka pystytti telttansa pihalle. Hän oli kuopiolainen opettaja, joka oli tullut juuri-nyt-kuoriutuvien hyönteisten perässä reiluksi viikoksi perhokalaan Rommaenolle. Sain häneltä lahjoituksena muutaman perusperhon pintaperhokalastukseen.

Jossain vaiheessa iltaa totesin, etten jaksa enää kommunikoida ja kiipesin ylälaverille nukkumaan. Aamulla minulle selvisi, ettei tupa ollutkaan lämmin kamiinan ansiosta vaan tupatoverini koko illan kestäneestä teenkeitosta, joten lämpö olikin vesihöyryä eivätkä tavarani, erityisesti kengät, olleet kuivuneet ollenkaan.