Ropin reissu heinäkuussa 2018: Osa 1 Rovaniemelle ja Ropille

Kesäloma 2018 meni taas Käsivarressa, tällä kertaa Ropilla. Tein tuoreeltaan lyhyen kuvaraportin Facebookiin ja pidempi tarinointi jäi välistä. Tästä ei siis tule ihan yhtä yksityiskohtainen raportti kuin edellisellä kerralla.

Sen muistan, että tälle reissulle en varustautunut yhtään niin huolellisesti kuin edelliselle, jolloin jaoin pussipastojakin päiväkohtaisiin annoksiin, saati puuroa.. Tällä kertaa otin ruokaa vain "tarpeeksi", jakamatta niitä päiväannoksiin sen kummemmin. Lisäksi olin hankkinut oman yhden hengen teltan reissua varten.

Tällaista kirjoitin juuri ennen lähtöä Ropin vaellukselle.

Tällä kertaa en pysähtynyt Keminmaassa perheen luona matkalla pohjoiseen vaan hurautin junalla suoraan Rovaniemelle. Olin saanut tarjoushintaisen makuupaikan, joten kerrankin olin virkeä aamulla. Herättyäni jossain Kemin paikkeilla menin ravintolavaunuun aamupalalle ja -kahville.

Aamupalalla oli myös retkivaatteisiin pukeutunut nuori nainen, jolla oli Tunturikasvio-kirja, jota pyysin saada selailla. Paljastui, että hänkin oli matkalla Kilpisjärvelle, muttei vaeltamaan vaan muutaman viikon kasvitutkimuskomennukselle. Rovaniemellä, kun vaihtaisimme Tromssan-bussiin, kyytiin tulisi toinenkin tutkimuskomennukselle matkalla oleva kaveri. Meille tulikin tosi hauska matka ja opin paljon uutta kasveista ja niiden aineenvaihdunnasta. Tytin ja Konstan kanssa odotimme, koska poistuisimme kuusivyöhykkeeltä eli missä kasvavat pohjoisimmat kuuset, kunnes mänty valtaa alan. Lisäksi teimme Tytille, joka ei ollut ennen ollut Lapissa, Lappi-bingon, johon bongailimme asioita bussin ikkunasta. Sain kutsun tutkimusasemalle saunomaan, kunhan pääsisin tunturista ihmisten ilmoille.

Suunniteltu reitti, jonka myös tulostin kotiväelle tiedoksi, oli tällainen:

Reilun sadan kilometrin, reilun viikon, vaellus olisi siis jälleen luvassa. Halusin lähteä Kaskasjoelta 2. yön jälkeen seurailemaan Torisenon hiekkaharjuja, jotka olivat enemmän tai vähemmän pääkohteeni reissulla. Kuuma sää teki kuitenkin tepposet, mistä lisää myöhemmin.

Jäin siis bussista pois Ropinsalmessa ja kävin kahvilassa lakkakakulla. En pitänyt kiirettä koska aurinko paistoi ja kartan mukaan Ropin autiotuvalle olisi vain 10 km käppäily polkua pitkin. Joitain päiviä myöhemmin tajusin, että kävelypolut ja mönkijäurat näyttävät nopeasti katsottuna aika samalta kartalla. Hyvinkin pian opin, ettei mönkijän ura tarkoita kävelijän kannalta helppoa reittiä.

Ensimmäisen parin kilometrin aikana kävi niin, että toinen vaellussauvani upposi syvälle mutaan ja onnistuin katkaisemaan sen. Opin, että 1) sauvojen pidennyksissä on syystä maksimikohdat ja 2) ei kannata luottaa, että uponnut sauva nousee helposti ehjänä. En saanut sauvaa korjattua maastossa, koska sauvan sisällä oleva kierreosa oli katkennut. Onneksi yhdelläkin sauvalla pärjäsi aivan hyvin.

Jossain vaiheessa kävelyä aloin otaksua olevani jo melko lähellä tupaa. Polku eli mönkijäura vain kulki sen verran metsässä, että oli vaikea hahmottaa, missä tupa oli. Lopulta, useamman tunnin hikoilun jälkeen alkoi olla myöhä, minulla oli nälkä, vesi oli melko vähissä ja heinäkuisten sääskien läiskiminen käsivarsista alkoi sanalla sanoen vituttaa. En voinut pysähtyä lepäämään ilman, että koin ötökkäinvaasion. Tiesin ettei tuvalle olisi enää kovin pitkä matka, mutta päässä soi vain "Kuinka paljon mahtuu kymmeneen kilometriin kilometrejä --" säestettynä sääskien läiskinnällä.

Lopulta mönkijäura katosi sellaiseen suolepikkoon, ettei minun tehnyt enää mieli yrittääkään päästä tuvalle. Nousin siis puurajan yläpuolelle ja pystytin telttani ensimmäiseen hyvään paikkaan, jonka löysin. Ja hyvä paikka olikin, ainakin näköaloiltaan.

Ensimmäisen yöttömän yön telttapaikka.

Selvennöksenä allaolevaan karttaan, että reittini kulki Ropijärven ja Ropijoen itäpuolta mönkijäuraa seuraillen. Ilma oli aivan tyyni ja pilvetön. Välillä nousin lepikosta nummimaalle kävelemään, kunnes mönkijäpolku oli taas kuivempaa kuljettavaa, vaikka lopputulokseen sei ei vaikuttanutkaan. Spekuloin, että olisi kannattanut jäädä bussista pois vasta Iitossa ja tulla tuvalle Ropijoen länsipuolelta, mutta kuulemani mukaan sinne ei välttämättä edes ole (kohtalaisen) helppoa reittiä?