Jääkarhunkierros huippuvuorilla - osa 1

Taas kirjoitellaan juttuja vuosia niiden tapahtumisen jälkeen, mutta tätä tämä on... Eipä reissujen hienous siitä vähene! Laitoin postauksen julkaisupäivämääräksi kuitenkin vaelluksen oikean ajankohdan, jotta blogissa säilyy jokin roti.

Ennen kuin kuolen, minulla on muutama paikka, joissa ehdottomasti haluan käydä - Huippuvuoret on yksi niistä. 2019 lopulla työväenopiston kursseja selatessani huomasin mainoksen Tähtäimessä Huippuvuoret -kurssista, jota järjesti Porta Arctica -niminen yritys. Kurssin käyminen oli etukäteisvaatimus itse Huippuvuorille suuntautuvalle vaellukselle.

Elämässä oli sopiva tilanne tehdä jotain uutta, joten ilmoittauduin 2020 alussa alkaneelle kurssille. Kurssin aikana kerkesin muuttaa Tampereen kautta Kuopioon, mutta pääsin kuin pääsinkin kaikkiin tapahtumiin, vaikka se hieman autoilua vaatikin. Kävimme muun muassa Meripelastusopistolla opettelemassa pelastautumista laivasta, muiden pelastamista vedestä sekä kaatuneeseen veneeseen kiipeämistä. Kävimme Hämeenlinnassa Lunnikiven galleriassa oppimassa vaellusvarusteista sekä opiskelemassa Huippuvuorten geologiaa - fossiilithan ovat Huippuvuorilla iso juttu. Lopuksi kävimme viikonlopun mittaisella vaelluksella Liesjärven kansallispuistossa, missä ohjaajat halusivat nähdä, että porukan kunto kestää ja hallitsemme esimerkiksi kahlaukset luotettavasti. Kävimme myös harjoittelemassa kivääriammuntaa karhutauluun, koska Huippuvuorillahan pitää pitää kivääriä mukana jääkarhujen varalta.

Olisi kaatunut.

Vaellusaika oli koronavuoden 2020 heinäkuussa ja luonnollisesti koronavirus aiheutti paljon epävarmuutta... Aika moni joutui perumaan matkan, koska lentoja peruuntui, hinnat nousivat ja aikataulut romuttuivat. Kuitenkin Porta Arctican oppaat Kimmo ja Minna sitoutuivat siihen, että jos kaiken tämän jälkeen yksikin meistä lähtee vaeltamaan, niin kyllä se matka haasteista huolimatta järjestetään.

Tromssassa.

Niinpä sitä sitten lähdettiin vaeltamaan 6 kurssilaisen iskuryhmällä oppaiden kanssa. Itse ajoin Kuopiosta Rovaniemen kautta Tromssaan yhden kurssilaisen, Jensin, kanssa. 13.7.2020 yövyimme Tromssassa, jätimme auton lentokentälle ja lensimme sieltä Longyearbyeniin. Näin ei tarvinnut välittää välilaskuaikatauluista vaan päästiin yhden lennon taktiikalla perille.

 

Kuvissa näkyy lähtö- ja laskeutumismaisema. Maisema oli karua, mutta eri tavalla karua kuin mihin olin tottunut - ensivaikutelma harmaassa säässä oli ehkä jopa likainen.

Heinäkuussa sää Huippuvuorilla on suurin piirtein yhtä lämmin kuin Suomen syksy. Tuolloin on kuitenkin yötön yö, ja valo oli samanlainen ympäri vuorokauden. Jos ei olisi tiennyt, mistä suunnasta aurinko paistaa tai jos rannekelloa ei olisi ollut, kellonajan tietämisen olisi ollut tosi vaikeaa.

Korona aiheutti meille muitakin "vaikeuksia". Jensin ja muiden kanssa varaamamme majoituspaikka oli suljettu koronan vuoksi. Palvelu pienessä kylässä kuitenkin pelasi ja alkuperäinen majoituksemme vaihtui samaan hintaan ehkä tyylikkäimpään hotelliin, missä olen ikinä ollut, nimeltään Funken Lodge. Osa porukasta oli saapunut kylään jo aiemmin, mutta me olimme varanneet vain yhden yön ennen vaellukselle lähtöä. Niinpä kokoonnuimme koko porukalla neuvonpitoon ja "viimeiselle illalliselle" Restaurant Kroaan. Siellä suunnittelimme, miten jaamme keittimet ja muut yhteiset asiat telttakunnittain. Kullekin telttakunnalle tuli bensakeitin, joita olimme opetelleet käyttämään Lunnikiven kokoontumisessa, ja lisäksi vuorottelimme karhukiväärin kantovuoroja. Muutenkin pidimme turvallisuusneuvonpitoa - jääkarhujen vuoksi esimerkiksi pidimme karhuvahtia telttakunnittain pari tuntia kerrallaan per yö, kunnes herätimme seuraavan telttakunnan.

Huippuvuoret. Sininen ympyrä = Longyearbyen, johon lensimme ja sen yläpuolella oleva pieni sininen kaari on reitti, jonka vaelsimme. Sen pohjoispäädyssä on Pyramidenin kaivoskaupunki. Huippuvuosina Pyramidenissa asui noin tuhat asukasta, nykyään osavuotisesti käsittääkseni muutamia.

Longyearbyen on erilainen kuin mikään paikka, missä ennen olen käynyt. Alla olevasta kuvasta saa ehkä jonkinlaisen mielikuvan, mutta siis esimerkiksi talojen perustukset eivät mene mitenkään syvälle ja kaikki kaasuputket, sähköjohdot ynnä muut kulkevat maan pinnalla, koska Huippuvuorilla vallitsee ikirouta eikä maahan maksa vaivaa kaivaa mitään infrastruktuuria. Tätäkin kylää ympäröivät suhteellisen jyrkät rinteet, joten rinteissä näkyi paljon lumivyöryesteitä. Käsittääkseni 2020 talvellakin muutama rakennus kuitenkin menetettiin lumen alle. Lisäksi katukuvassa näkyi vain muutama auto, mutta varmaan satoja moottorikelkkoja. Hintataso oli vielä manner-Norjaa pykälän verran korkeampi. Kuuluisia jääkarhuvaroitusmerkkejä oli siellä ja täällä. Pari viikkoa sen jälkeen kun me lähdimme, lentokentän lähellä olevalla leirintäalueella yöpynyt turisti kuoli jääkarhun kynsiin.

Longyearbyenin hotellilla kyytiä laivalle odotellessa.

Aamulla 15.7. oli vihdoin aika lähteä. Teimme huoneella vielä viimeiset varusteiden tarkistukset ja jätimme siviilitavarat hotellille, joka auliisti otti ne säilytykseen vaelluksen ajaksi.

Suunnitelma oli seuraava: Pakkasimme itsemme ja vaellusvarusteemme turistilaivaan, jonka määränpäänä oli mennä katsomaan Pyramiden-kaupungin vierellä kohoavaa jäätikköä ja bongaamaan valaita ja muita alueen eläimiä. Me vaeltajat jäisimme kyydissä Minnan ja Kimmon skouttaamaan lahdukkaan, josta lähtisimme vaeltamaan Jotunfonna-jäätikön ympäri. Reitti oli kokonaisuudessaan noin 50 km mittainen ja kiersi jäätikön, päättyen Neuvostoliiton aikanaan rakentamaan hiilikaivoskaupunkiin, Pyramideniin, josta hyppäisimme 20.7.2020 samaan reittilaivaan. Vaellusreitti näkyy karkeasti ylempänä olevassa karttakuvassa. Samalla paljastuu Huippuvuorten suuruus. Me näimme koko saaristosta aivan minimaalisen palasen.

Ennen Porta Arcticaa ainakaan suomalaisten tekemänä tämän kaltaista vaellusreittiä ei ole ollut olemassa. He tutkivat itse karttoja ja etsivät yrityksen ja erehdyksen kautta toimivan reitin. Reitillä ei ole muita vaeltajia eikä kyseessä ole yleisesti tunnettu tai millään tavalla ylläpidetty reitti.