Yksinvaellus Käsivarressa osa 7 - Kuonjarjohka-Saarijärvi

Osa 1 - Valmistautuminen
Osa 2 - Kilpisjärvi-Paihkasjärvi
Osa 3 - Paihkasjärvi-Siedjonjärvi
Osa 4 - Siedjonjärvi-Meekonjärvi
Osa 5 - Kalastuspäivä ja sushi-ilta
Osa 6 - Meekonjärveltä Kuonjarjohkalle
Päivän reitti (myös kuvana jutun lopussa)
Alkuperäinen reittisuunnitelma
Lopullinen reitti

Päivämäärä 16.8.2017

Seuraavana aamuna herättiin taas auringonpaisteeseen ja siihen, että edellisenä iltana näkemäni porotokka oli päättänyt vaeltaa alas rinteiltä. Aivan pieniä vasojakin juoksenteli aikuisten porojen jaloissa, kun ne söivät pihasta ruohoa ja jatkoivat matkaa Kuonjarjohkan yli jonnekin. Ne pyörivät tuvan ympärillä varmaan vartin-puoli tuntia ja ihastelimme niitä porukalla tuvan ikkunoista.

Kuonjarjohkan tupa aamuauringossa.

Aamukahvilta oli taas aika lähteä matkalle... olin viimeisten lähtijöiden joukossa. Aioin kävellä suurin piirtein suoraa reittiä Saarijärven tuvalle, mutta siinä auringonpaisteessa puroa seuraillessa oli kuitenkin pakko lähteä katsomaan, miltä näyttää vähän polusta pohjoiseen sijaitseva Duolljehuhputláttu-järvi (láttu taitaa jo itsessään tarkoittaa jonkinlaista lampea, mutta menköön). Sehän olisi vain 3-4 kilometrin lisämatka. Joten kun Kuonjarjohka kääntyikin Kalottireitiltä kohti pohjoista, niin käännyin minäkin. Seuraavalla kerralla kyseiselle järvelle kannattaa mennä joen "pohjoispuolta", itse menin länsi-/eteläpuolelta ja siellä oli jälleen yksi pitkä kivikko, joka piti ylittää. Se kuitenkin palkitsi. Duolljehuhputláttu on hiekkapohjainen ja ainakin tuolloin matala järvi. Sen itärannalla olisi ollut hyvä leiripaikka ja lämpimällä kelillä siellä olisi voinut vaikka uida kuin missäkin rantalomalla. Toki voi olla, että korkean veden aikaan hiekkaranta ei olisi ollut näkyvillä, en tiedä. Mieleen jäi silti vahvasti kuva yöttömästä yöstä lammen rannalla. Ehkä vielä joskus...

Rinkka ja leiripaikka melkein näkyvät.

Söin rannalla pastaa ja kiersin lammen nopeasti kalastellen ympäri. Nopeasti siksi, että tuuli päätti jälleen syltyä sellaiseksi että heittäminen oli melkein mahdotonta. Sainpa silti näköhavainnon yhdestä vaaleanvärisestä raudusta, joka nappasi heittämääni lippaan. Lammen länsipäästä laskee Norjan puolelle Duolljehuhputjohka. Nyt se oli melkein rutikuiva, mutta alkukesästä varmaankin aika eläväinen. Täälläkin näkyi yksittäisiä poroja ja huuteleva tiira. Pääsin takaisin rinkalle ja olin vähän turhautunut kovan tuulen vuoksi. Söin nuudelit, kokosin kamppeet kasaan ja lähdin takaisin kohti Kalottireittiä - tällä kertaa sitä vähemmän kivistä reittiä. Siellä puron vartta tarpoessa jonkin tavaran irrotessa rinkasta tajusin, että ensimmäistä kertaa koko reissulla minua ärsytti. Sitä ei vain meinannut tunnistaa, kun ei ollut ketään kehen purkaa sitä. Harmitti, että olin tullut tänne saakka ja navakka tuuli haittasi suunnitelmia. Totesin kuitenkin tämänkin olevan osa kokemusta ja muistutin itseäni siitä, miten siistillä reissulla olen ja pääsinkin ärtymyksestä osittain eroon.

Kevyempi reitti takaisin Kalottireitille.

Palasin Kalottireitille ja ylitin Kuonjarvaaran, jonka jälkeen reitti alkoikin laskeutua reippaasti kohti Saarijärveä. Näkymät olivat mahtavat, kun aurinko paistoi pilvien välistä ja mäeltä näkyi kauas Norjan puolelle. Rinnettä laskeutuessa jalkakivut alkoivat taas haitata: ukkovarpaita kirveli ja poltteli, toinen kantapää oli kipeä ja mikään asennon tai nauhojen löysääminen/kiristys ei auttanut. Kokeilin laittaa rakkolaastarin kantapäähän helpottamaan painetta, mutta se ei nyt auttanut tähän vaivaan. Rakkoja tai hiertymiä ei onneksi ollut eivätkä kengät olleet varpaistakaan liian pienet. Piti vain jatkaa matkaa.

Matka Saarijärvelle ei ollut enää kovin pitkä, mutta Saarijärven ympäristöä kirotaan yleisesti, koska se on tosi kivikkoinen ja nyt siellä oli myös aika märkää ja polku oli risteillyt vähän minne sattuu sen mukaan, missä kulloinkin oli (ollut) kuivinta. Mietin, mitenköhän yksi edellistuvan naisista oli selvinnyt täällä kipeine lonkkineen... Valehtelematta kivikossa sai loikkia pitkästi toista kilometriä. Kiitin taas vaellussauvoja olemassaolostaan: niiden kanssa oli hyvä hyppiä seiväshyppyä.

Korkealta Kuonjarvaaran ja Duolljehuhputin välistä näkee kauas. Saarijärvi häämöttää tuolla keskellä.

Vähän ennen kuin pääsin Saarijärven tuvalle, alkoi sataa. Sitten saavuin vihdoin tuvalle, jossa oli jo melko täyttä ja Sumun tuttu huudahdus ja kalatyttötarinat kajahtivat korviin jo ennen kuin pääsin eteistä pidemmälle ("edellisellä kerralla oli kolme nälkäistä miestä odottamassa kalaa, nyt meitä on jo viis!"). Kello oli noin kuusi illalla. Valtasin laverilta jonkin nurkan ja lähdin uittamaan polttelevia jalkojani jäätävässä järvessä. Kalassakin toki kävin tuvan ympäristössä. Se vaikutti ihan lupaavalta, mutta mitään ei napannut eikä sateessa kovin pitkään huvittanutkaan olla kastumassa. Kivetkin olivat liukkaita enkä uskaltanut kipeillä jaloilla hypellä heittopaikoille kovin kauaa.

Tuvalla oli monenlaista väkeä. Oululainen vanhempi nainen, joka oli käynyt kolme viikkoa pois tunturista ja tullut jo takaisin Käsivarteen kalastelemaan; virolainen kaksikko, joka lähti vielä jatkamaan matkaa (toisella oli mukana vain kertakäyttösadetakki...); mieskaksikko, joka oli käynyt pikamarssin Haltilla; yksin vaeltava nainen, joka oli ensimmäistä kertaa vaeltamassa ja aikoi jatkaa hissukseen Haltille, sekä vielä minun ja Sumun lisäksi mies koiran kanssa, he olivat tulleet Salmikurun ylös... Se oli ilmeisesti vastannut mainettaan. Muitakin kävi pyörähtämässä, mutta he siirtyivät telttaan. Ei laverille olisi enää helposti muita mahtunutkaan. Hätävarana kuulemma laverin allakin on nukuttu.

Saarijärvellä netti alkoi yhtäkkiä toimia, joten jonkin aikaa piti vastata kotoa tulleisiin raportointipyyntöihin. Syötiin iltapalaa, viihdytettiin Asla-koiraa (joka makoili enimmäkseen kiltisti laverin alla) ja laitettiin yöpuulle jo ennen iltakymmentä. Kuvia tuli otettua päivän aikana vain vähän, mikä hieman kuvastanee tunnelmaa.

Päivän reitti. Matkaa kertyi noin 13 km.