Kultamailla - Lemmenjoki 2019

Samalle kesälle piti mahduttaa toinenkin kultamaiden reissu samassa seurassa kuin ennen juhannustakin.

Ensin rehkittiin kolmisen päivää Rönköllä, ja saanti olikin aika paljon parempi kuin ekalla reissulla, jolla löytyi muutama hippunen. Nämä siis ovat rehellisyyden nimissä jälkimmäisen reissun hiput:

Ainakin 0.2 g itse kaivettua kultaa.

Muutaman päivän lämmittelyn ja esivalmistelun jälkeen otimme autot alle ja ajoimme Lemmenjoen alueelle Ahkuntuvalle, jossa yövyimme, vaihdoimme kullankaivuukamat vaelluskamoihin ja ostimme seuraavan päivän venekyydin Lemmenjokea pitkin Kultahaminaan. Ahkuntuvalta lunastimme myös avaimen yhdelle kullankaivajien jäsentuvista, jonne oli tarkoitus mennä pariksi päiväksi kaivamaan.

Jo pelkkä parinkymmenen kilometrin jokivenematka kirkasvetistä Lemmenjokea pitkin oli käymisen arvoinen. Samassa kyydissä tuli lukiolaisporukka ohjaajansa kanssa. Heillä oli edessä suunnilleen saman mittainen reissu kuin meillä, sillä erolla että me poikkeilimme polulta parille Kullankaivajain liiton valtaukselle.

Lemmenjoella.

Kesä oli ollut tosi kuiva, joten parissa kohdassa matkan varrella matkustajien piti nousta pois veneestä ja kävellä virtapaikkojen ohi rantaa pitkin, jottei vene päädy karille. Lautturien rautaisella ammattitaidolla pitkät jokiveneet pääsivät etenemään. Ja selvästi jokainen kivi oli tuttu. Harmillisesti isäntä itse alkaa olla jo eläkeiässä ja rivit kuulemma harvenevat tasaisen tappavasti... Lieköhän ammattia pääsisi oppimaan oppisopimuksella?

Kuivuuden vuoksi emme myöskään päässeet ihan Kultahaminaan saakka vaan jäimme pois edellisellä pysäkillä, Morgamnivalla, josta oli parin kilometrin kävely Kultahaminaan. Kultahaminassa huomasi, ettei kyseessä ole ihan tavallinen erämaan vaellusreitti, koska siellä oli odottamassa kullankaivajien mönkijöitä, kärryjä ja muita tarpeita, joilla valtaukselle saa vietyä sen verran ruokaa ja tarvikkeita, että siellä selviää lyhyen sulan maan ajan.

Sitten alkoi varsinainen vaellus. Ensimmäinen yö vietettäisiin vajaan 5 kilometrin päässä Morgamojan Kultalassa, jonka alueelta alkoi Lemmenjoen kultaryntäys vuoden 1949 paikkeilla. Luulot otetaan heti pois "Hengenahdistuksen mäessä" eli luontoon.fi -sivuston mukaan noin kuuden kilometrin mittaisella ylämäellä. Itse olin pakannut rinkan huonosti ja se kostautui tulisilla hartiakivuilla, joten jossain välissä ennen Morgamojan autiotupaa piti ottaa rinkanpakkaustauko ja siirtää muutama kilo kaverin reppuun.

Reittikartta.

Sen suuremmitta lisäkommelluksitta pääsimme perille tuvalle, jossa oli jonkin verran muitakin ihmisiä. Pystytimme suosiolla teltan tuvan yläpuolella olevan mäen päälle, jossa oli nuotiopaikkakin. Hienoja nämä nykyiset kansallispuistojen nuotiorenkaat:

Nimikkonuotiopaikka.

Aamulla vähän sateli ja telttaa piti kuivailla. Kunhan aamupalat ja -kahvit oli tehty ja tavarat pakattu, niin menimme tutustumaan Kultalan rakennuksiin ja itse luin tuvan vieraskirjan kannesta kanteen, kuten on tapana. Päivän matka oli lyhyt, kun ei tarvinnut kuin kävellä Pellisenlaen yli Kotaojan valtaukselle kaivamaan päiväksi.

Pellisenlaella.

Kotaoja oli puurajan alapuolella ja siellä alkoi olla koivuja ja pusikkoa, kosteaakin. Vähän matkaa piti kävellä alaspäin, jotta löytyi valtauksen varusteet: rännejä, vaskooleja ja ties mitä. Juoksevaa vettä ei kuitenkaan pahemmin ollut, joten tyydyimme etsimään potentiaalisia isojen kivien alusia ja puron mutkia, joista lapioimme vaskattavaa ämpäreihin. Muutamia hippusia löytyikin, mutta isomukset yllättäen loistivat poissaolollaan.

Poron siluettikin nähtiin matkan päästä.

Illan pimetessä piti lopettaa ja alkoi ripsiä vettäkin. Muistiinpanoja ei ole, mutta muistan että keiteltiin nuotiolla pottumuusia ja syötiin säilyke-kilohailia, jota olimme hommanneet erämessuilta. Ja täytyy sanoa, ettei se oikein maistunut tai mieltä ylentänyt karvaudellaan...

Lopulta hankkiuduimme telttaan unille. Yöllä ripsi taas vettä juuri ennen heräämistä. Onneksi aamutoimien aikana paistoi aurinko vähän aikaa ja teltta melkein kuivui.

Sitten lähdettiin kävelemään taas Pellisenlaelle ja Kultareitille, joka vei muunmuassa Pihlajamäen konekaivuuvaltaukselle, josta olen kuvannut vain WC:n.

Sieltä noustiin taas puurajan yläpuolelle ja Karhu Korhosen kirjastolle. Taivas veti pilveen ja alkoi tuullakin. Pyörimme kirjastolla katselemassa kirjoja melko pitkään, jolloin itselleni tuli kylmä, joka ei tahtonut helpottaa kävellessäkään kylmän tuulen takia. Sen sijaan että olisimme jatkaneet kultareittiä pitkin, poikkesimme Karuojan valtaukselle, jolla sijaitsevalle tuvalle olimme lunastaneet avaimen pariksi yöksi.

Ruotsalaisten kämpän tilataidetta.

Itse en kyennyt enää illan kaivuisiin koska olin varmaan kerrankin oikeasti alilämpöinen. Alkoi sataa ja melko pian huomattiin että parempi nukkua alapunkissa, koska katto vuotaa. Tuvan "takka" oli tehty jokiuoman kivistä eikä tulen sytytyksestä ei tullu mitään edes sytytyspalojen kanssa. Hermo meni nopeasti ja menin vain lämmittelemään makuupussiin. Simahdin. Kaverini pelasti tulenteon ja lähti itse kaivelemaan illan viimeisissä valoissa.

Jossain kohden heräsin ja ihmeteltiin vähän aikaa lähirinteillä valonheittimen kanssa pyörinyttä helikopteria. Myöhemmin paljastui, että joku lukiolaisista oli lähtenyt mäkeen etsimään kännykkäkenttää ja loukannut jalkansa, joten helikopteri oli häntä varten.

Yöllä sade jatkui ja piti vähän katsoa mihin varusteita pistää, jotteivät ne kastu vuotavan katon takia. Kivasti kuitenkin meni ja aamu koitti selvästi lämpimämmissä oloissa.

T piti puhtaan kaivuupäivän, itse lähdin kalalle kiemurtelevalle Màttit Ravadas -joelle. Alunperin olin miettinyt esimerkiksi Ravadasjärveä, mutta lopulta useamman kilsan kävely tunturien yli ja takaisin ei houkutellut. Melko pitkän pätkän kalastelin silti jokivartta, jossa oli mukavia virtapaikkoja ja syvänteitä mutta saaliiksi sain vain pieniä taimenia ja harjuksia, joita ei toki voinut ottaa ruuaksi. Siispä oli tyytyminen meksikonpataan. Onkohan Ravadasköngäs nousueste isommille kaloille? Matkalla joelle oli hauska katsella miten kovasti tuota Karuojaa oli kaivettu.

¨

Rännäystä.

Saunakin piti toki illalla lämmittää. Puuhuolto oli jo vähän vähissä tuohon aikaan vuodesta, koska puita tuodaan ilmeisesti vain talvella isoina rankoina, mutta onnistuimme riipimään jäljelläolevista pölkyistä ja muista saunapuuta sen verran, että saimme löylyt aikaiseksi. Kämpän kohdalla kultapurossa oli sen verran syvä paikka että siitä sai juuri otettua vettä peseytymiseen. Uintipaikaksi siitä tosin ei ollut.

Seuraavana päivänä vielä pienten kaivausten jälkeen koitti lähdön aika. Ylitimme Màttit Ravadas -joen ja lähdimme kävelemään sitä pitkin mutkittelevaa polkua. Màttit Ravadaksen autiotupa oli hyvä eväspaikka ja tupa oli ihan uutuudenkarhea. Puucee tosin haisi siltä, että tuvalla olisi ollut enemmänkin porukkaa ilman kuiva-ainetta... Kunnon tauko pidettiin vielä Ravadasniemen nuotiopaikalla, jossa tapasimme lukiolaiset taas ja kuulimme helikopteritarinan. Jouduimme vähän lapsenvahdiksikin, kun vanhemmat touhusivat noin 6-vuotiaan lapsensa kanssa ja konttausikäinen penska kompuroi nuotiopaikan penkkejä pitkin. Niin vain oli tuokin porukka telttaillut ja retkeillyt useamman päivän Lemmenjoella, joten eipä se perheen hankinta välttämättä harrastusta tapa.

Sitten oli edessä enää Ravadaskönkäällä jokiveneen odottelu, päivällisen syönti ja toki itse könkään ihmettely. Oli sen arvoista! 

Venematka oli melko samanlainen kuin aiemminkin. Mukana oli myös vanhempi saksalainen pariskunta, joiden naurusta ei meinannut tulla loppua kun takaisin Ahkun Tuvalle päästyämme edellämainittu konttausikäinen vauva oli nukahtanut ihan reporangaksi veneeseen, ja pariskunnan mies nosti hänet laiturille meritähden muotoon...

Vähän aikaa siinä tunnelmoitiin ja palautettiin ruotsalaisten tuvan avain, minkä jälkeen etsimme autot ja lähdimme ajamaan Saariselälle. Toki tässä sitten tuli mutka matkaan, kun oma autoni keitti Ivalossa ja jouduin soittamaan vakuutuksen kautta noutajan. Ei auttanut kuin nostaa tarpeelliset tavarat kaverin kyytiin ja jatkaa yhdellä autolla, mistä toki koitui hänelle aika paljon lisää ajoa. Ja itselleni toki uuden retken kolmen viikon päästä, kun auton hajonnut osa saatiin korjattua. Siitä lisää joskus...